Stop-merkki ja väistämisvelvollisuus
Risteyksessä suoraan ajavalla autolla on stop-merkki. Vastakkaisesta suunnasta tulevalla autolla ei ole mitään merkkiä ja hän kääntyy vasemmalle. Kumpi on väistämisvelvollinen?
Molemmat ovat väistämisvelvollisia kuvatussa tilanteessa.
Voimassa oleva laki ei yksiselitteisesti määrittele väistämisvelvolliseksi pelkästään jompaakumpaa osapuolta. Lähtökohtaisesti tällaisia liikennejärjestelyjä ei tulisi olla jossa tienkäyttäjä joutuu kohtuuttoman tilanteen eteen päätellessään oikeaa ajojärjestystä tilanteessa. Tilanteessa siis molempien kannattaa valmistua väistämään.
Vasemmalle kääntyvän väistämisvelvollisuus määräytyy tieliikennelain 24§ 2 momentin kohdan 3 mukaan joka velvoittaa ajoneuvolla vasemmalle käännyttäessä väistämään vastaantulevaa liikennettä. Vastaavasti liikennemerkillä B6 (pakollinen pysäyttäminen) osoitetaan, että ajoneuvolla on väistettävä risteyksessä muita ajoneuvoja. Lisäksi ennen risteykseen ajamista on aina pysäytettävä pysäytysviivan kohdalle tai ellei pysäytysviivaa ole, ajoneuvo on pysäytettävä välittömästi ennen risteävää tietä sellaiseen kohtaan, josta on mahdollisimman hyvä näkemä risteävälle tielle. Toisesta suunnasta lähestyvällä on siis väistämisvelvollisuus liikennemerkin mukaan ja toisesta suunnasta lähestyvän tulee soveltaa sääntöä vasemmalle kääntyvän väistämisvelvollisuudesta.