Myös pyörällä liikkuessa on tärkeä huolehtia siitä, että valot ovat kunnossa. Kesäkuussa voimaan tullut uusi tieliikennelaki edellyttää, että vaalean etuvalon lisäksi myös punainen takavalo on pyöräilijälle pakollinen. Koulun omassa pimeällä näkymisen tempauksessa kannattaakin muistutella myös pyörällä kouluun kulkevia oppilaita valojen tärkeydestä. 1.10 vietetään valtakunnallista heijastinpäivää ja tämä päivä sopii hyvin myös koulun heijastinpäivän ajankohdaksi.

Olemme yhdessä oppilaiden kanssa koonneet erilaisia vinkkejä koulun omien heijastintempausten suunnittelun tueksi.

Vinkkilista

  • Oppilaskunnan hallitus voi suunnitella heijastinpäivän, josta tiedotetaan oppilaita etukäteen esimerkiksi koulun seinälle askarreltavien julisteiden avulla sekä kiertämällä luokissa muistuttamassa heijastinpäivästä.  
  • Heijastinpäivän ohjelmaan ideoidaan erilaisia aktiviteetteja ja haasteita luokille:  
    • Mikä luokka on koulun näkyvin? Jokainen luokka laskee, kuinka monta heijastinta oppilaiden vaatteissa ja repuissa on yhteensä ja se luokka palkitaan, jonka oppilailta löytyy yhteenlaskettuna eniten heijastimia. Myös pyörissä olevat valot voidaan laskea mukaan luokan tulokseen.  
    • Heijastinten esittely ja äänestys: Jokainen saa esitellä vuorollaan luokassa jonkin oman heijastimensa muille. Luokassa voidaan yhdessä äänestää luokan hauskin /käytännöllisin /puhuttelevin / suurin / jne. heijastin 
    • Opettajien lempiheijastimet esille! Heijastimen käytössä opettajien ja muiden aikuisten esimerkki on merkittävä kannustin. Järjestäkää opettajien omista lempiheijastimista koulun aulaan näyttely. Näyttelyn yhteyteen voi myös ideoida erilaisia kilpailuita koko koulun väelle: Arvaa mikä heijastin on kenenkin opettajan? Äänestä suosikkiasi opettajien lempiheijastimista.  
  • Oppilaskunta voi myös järjestää välituntiaktiviteetteina erilaisia heijastimiin liittyviä kilpailuita: 
    • Heijastinaarteiden etsintä: Ympäri koulua kiinnitetään heijastimia ja oppilaat arvaavat kuinka monta heijastinta koulussa on yhteensä. Oikein arvanneet palkitaan, vaikka heijastimilla.  
    • Arvaa kuinka monta heijastinta? – kilpailu: Iso astia täytetään heijastimilla. Heijastimia voi kerätä koulussa etukäteen pyytämällä oppilaita tuomaan kotoa löytyviä ylimääräisiä heijastimia kouluun. Oppilaat ja opettajat arvaavat, kuinka monta heijastinta purkissa on ja kirjoittavat vastauksensa, nimensä ja luokkansa lapulle. Lähimmäksi oikeaa määrää arvannut palkitaan. Palkinnoksi voi oppilaskunta hankkia vaikka pyörään kiinnitettävän punaisen takavalon, sellainen monelta vielä puuttuu, vaikka se lain mukaan on pakollinen.  
    • Tarkista heijastimen toimivuus: Heijastinpäivän ajaksi välituntiohjelmaa voi ottaa myös pisteen, jossa voi käydä tarkastelemassa taskulampun avulla omista vaatteista löytyvien heijastinten toimivuutta. Heijastin voi menettää tehoaan, jos se pääsee naarmuuntumaan tai muuten kulumaan. Testauspisteen voi järjestää esimerkiksi välinevarastoon tai muuhun tilaan, jonka saa riittävän pimeäksi. Katso video, miten heijastimen toimivuus tarkistetaan taskulampulla.