Siirry sisältöön

Hyvät tunnetaidot ovat välttämättömiä, jotta liikkuminen on turvallista. Ne ovat tärkeitä arjessa ja myös monessa muussa tilanteessa, kuten digilaitteita käytettäessä. Tunteiden tunnistamista ja hallintaa kannattaa harjoitella jo pienestä pitäen.

Tavoite
  • Kehittää lasten kykyä tunnistaa ja hallita kaikenlaisia tunteita liikenteessä.
Nämä tarvitset

Liikenteessä on tärkeää olla aina tarkkaavainen. Voimakkaat tunteet saattavat haitata havainnointia liikenteessä, parasta on pyrkiä mahdollisimman neutraaliin ja rauhalliseen tunnetilaan.

Tunteet peliin on Liikenneturvan ja Suojellaan Lapsia ry:n yhdessä kehittämä tunnetaitopeli. Peli on suunnattu 6–10-vuotiaille lapsille. Pelilaatikko sisältää kaksi eri peliä, joissa harjoitellaan tunnetaitoja sekä liikenteessä että digiliikenteessä hauskoin harjoituksin. Käännettävän pelilaudan ja ohjeen lisäksi paketti sisältää nopan, 4 pelinappulaa ja kolme korttipakkaa: liikenne-, digiliikenne- ja tunnetaitokortit.

Tehtävän toteutus

Liikenneturvan pelissä on tehtävänä kulkea pelilaudalla kotoa kouluun. Omalla vuorolla toimitaan tiettyyn ruutuun liittyvien ohjeiden mukaan. Pelatessa kannustetaan lapsia pohtimaan erilaisia liikennetilanteita ja niissä heränneitä tunteita. On tärkeää, että pelissä on mukana aikuinen. Hän ohjaa keskustelua lasten ikä- ja kehitystaso huomioiden.

Peli sisältää kattavat ohjeet.

Loppukeskustelu

Pelissä nousseisiin oivalluksiin kannattaa palata myös oikeassa liikenteessä kulkiessa.