Silmäterveys on osa liikkumisen turvallisuutta

Suurimmalla osalla ikääntyneistä näkö säilyy normaalitasoisena pitkään. Ikääntyminen tuo kuitenkin luontaisia fysiologisia muutoksia näköjärjestelmään. Sen lisäksi näköön vaikuttavat monet iän myötä lisääntyvät silmäsairaudet, kuten kaihi, silmänpohjan ikärappeuma, glaukooma, verkkokalvon ja keskushermoston verenkiertohäiriöt sekä diabetekseen liittyvä verkkokalvosairaus (retinopatia).

Myös silmä vanhenee

Ilman varsinaista silmäsairauttakin muutokset silmän optisissa rakenteissa ja verkkokalvolla voivat heikentää hämäränäköä. Verkkokalvossa valoreseptorisolujen ja myös muiden solutyyppien määrä vähenee hiljalleen iän myötä. Silmän linssin eli mykiön rakenteen hidas samentuminen on ikääntymiseen liittyvä monitekijäinen prosessi, ja suurimmalla osalla yli 70-vuotiaista on todettavissa mykiön samentumaa. Mykiön samentumista edesauttavat erityisesti elimistön niin sanottu oksidatiivinen stressi sekä diabetes ja muut aineenvaihdunnalliset sairaudet, ylipaino, tupakointi, runsas alkoholin käyttö, perinnölliset tekijät ja ympäristötekijät, kuten infrapuna- ja ultraviolettisäteily.

Mykiön sameuden lisääntyessä sen läpi pääsevän valon määrä vähenee, mikä voi heikentää hämäränäköä ja kykyä erottaa kontrasteja eli toisiaan lähellä olevia värisävyjä. Valon sironta mykiössä lisääntyy, mikä voi yleisen näkemisen laadun heikentymisen lisäksi aiheuttaa häikäistymistä. Se voi olla hyvinkin häiritsevä oire ja hankaloittaa erityisesti ajoneuvon kuljettamista hämärän ja pimeän aikaan. Ero ikääntymiseen liittyvän mykiön samentumisen ja kaihin välillä on liukuva. Kaihista puhutaan silloin, kun samentumat alentavat pysyvästi parhainta saavutettavissa olevaa näöntarkkuutta. Kaihi hoidetaan leikkauksella, mikä onkin ikääntyneiden yleisin leikkaus.

Ikänäkö eli silmän eri katseluetäisyyksille mukautumiskyvyn heikentyminen voi vaikuttaa myös liikenteessä, esimerkiksi vaihdeltaessa katseluetäisyyttä ympäristön ja auton mittariston välillä. Optikko tai silmälääkäri voi tällöin auttaa parhaan korjauksen löytämisessä.

”Itselläni ajamista heikensi aurinkoisina päivinä jonkinlainen häikäistyminen, kun ajosuunta oli aurinkoa kohti. Ongelma paheni vuosien myötä ja viimein oli niin paha, etten kirkkaina päivinä kyennyt erottamaan auton mittareita. Varsinkin nopeusmittaria joutui tuijottamaan melko pitkään, että viisari ja auton nopeus erottuivat. Kun auto oli maantienopeudella liikkeessä ja katse liian kauan pois tiestä, saattoi auto ajautua pois omalta ajokaistalta keskiviivan yli vastaantulijoiden kaistalle tai ojan pientareelle. Lopetin omatoimisesti autolla ajamisen ja hakeuduin silmälääkärin tutkimuksiin. Selvisi että minulla (70+v) oli kehittynyt vahva harmaakaihi, joka heikentää näkemistä vastavaloon. Minulle tehtiin harmaakaihileikkaus ja nyt näen auton mittarit kaikissa mahdollisissa olosuhteissa vaivattomasti. Suosittelen ikääntyville kuskeille kaihitutkimusta ja tarvittaessa leikkausta.”

– Vastaus Diabetesliiton, Liikenneturvan, Muistiliiton ja Sydänliiton kyselyyn keväällä 2020.

Ikääntymisen myötä yleistyvät silmäsairaudet

Silmäsairauksista glaukooma on näköhermon kivuttomasti etenevä sairaus, jossa todetaan vaurioita näköhermon päässä, silmänpohjan hermosäiekerroksessa sekä näitä vastaavia puutoksia näkökentässä. Glaukoomalle on useita riskitekijöitä, joista tärkein – mutta ei ainut – on kohonnut silmänpaine. Nimittäin jopa puolella glaukoomaa sairastavista silmänpaine on tilastollisesti normaaliksi määritetyllä viitealueella. Glaukooman riski kasvaa selvästi iän myötä. Suomessa hoidossa olevista glaukoomapotilaista 80 % on yli 65-vuotiaita, mutta silti suuri osa sairastuneista ei tiedä sairaudestaan, joka selviää vain silmälääkärin tutkimuksessa.

Silmänpohjan ikärappeuma on yleisin ikääntyneiden näkövammaisuuden aiheuttaja Suomessa ja muissa korkean elintason maissa. Sen nopeasti etenevää ns. kosteaa tyyppiä voidaan hoitaa, minkä vuoksi sairaudelle tyypillisten näön vääristymäoireiden ilmetessä tulee hakeutua ajoissa silmälääkärin tutkimuksiin. Ikärappeuma ei sokeuta silmää kokonaan, mutta se vaikuttaa verkkokalvon keskeiseen tarkan näkemiseen alueeseen, joka sairauden loppuvaiheessa voi olla kokonaan tuhoutunut. Kuitenkin silloinkin säilyy liikkumisnäköä, vaikka autolla ajaminen, lukeminen ja muu tarkkaa näkemistä vaativa toiminta ei enää onnistuisi apuvälineinkään. Ikärappeuman riskitekijöitä ovat useat tunnistetut perintötekijät, sydän- ja verisuonitaudit sekä elintapatekijät kuten tupakointi.

Suomessa noin puoli miljoonaa ihmistä sairastaa diabetesta ja määrä kasvaa jatkuvasti. Valtaosa potilaista sairastaa tyypin 2 diabetesta, jonka määrä lisääntyy nopeimmin. Diabetekseen liittyy usein silmän verkkokalvosairautta eli retinopatiaa. Koholla oleva ja/tai vaihteleva verensokeritaso sekä epäterveelliset elintavat kuten tupakointi altistavat retinopatialle, kun taas maltillinen verenpainetaso, normaali paino ja vähäinen huonon kolesterolin määrä veressä vuorostaan vähentävät riskiä.

Hyvä hoitotasapaino ja optiikka avuksi

Periaatteessa silmäterveyttä ylläpitävät keinot ovat aika saman tyyppisiä kuin yleisestikin terveydestä huolehdittaessa, eli monipuolinen ruokavalio ja yleisesti terveelliset elintavat, muun muassa ylipainon ja tupakoinnin välttäminen, sekä sairauksien ennaltaehkäisy ja jo todettujen sairauksien hyvä hoito. Silmän sairauksien taustalla kun voivat olla osaltaan erilaiset pitkäaikaissairaudet, kuten diabetes, korkea verenpaine ja korkea veren kolesterolitaso.

Etenkin ikääntyessä tulisi muistaa säännölliset käynnit optikolla. Mykiön samentuminen ja sen läpi koko elämän jatkuva koon hidas kasvaminen voivat vaikuttaa silmien taittovoimaan. Optikko voi määrätä ajantasaisen korjauksen esimerkiksi uusilla silmälaseilla. Optikolta voi kysyä myös erilaisista linsseistä. Esimerkiksi eniten silmässä siroavaa sinistä valoa suodattavat kellertävät linssit ja niin kutsutut filtterisilmälasit voivat parantaa näkemisen laatua ja vähentää häikäistymistä ikääntyneellä.

Koska monet silmäsairaukset eivät kuitenkaan välttämättä tule esiin optikon tutkimuksissa, on suositeltavaa, että ikääntyessä kävisi ajoittain myös silmälääkärin tutkimuksissa. Silmälääkäriin tulee hakeutua myös, jos näkemiseen liittyviä uusia oireita ilmenee. Mitä voimakkaampi ja/tai nopeammin ilmaantunut oire, sitä nopeammin tutkimuksiin ja hoitoon tulee hakeutua.

Lisää huomiota havainnointiin

Iän myötä sairaudet lisääntyvät, niiden hoidossa tarvittavat lääkitykset lisääntyvät ja tämän myötä lisääntyvät myös lääkitysten yhteisvaikutusriskit. Iän karttuminen hidastaa reaktiokykyä sekä kasvattaa nukkumisongelmia ja heikentää unen laatua. Nämä kaikki niin yhdessä kuin erikseen vaikuttavat suoriutumiskykyyn myös liikenteessä.

Yli 75-vuotiailla havaintovirheet muodostavat ison osan onnettomuusriskeistä, vaikka itse näkemiseen liittyvät riskit ovatkin onneksi erittäin vähäisiä. Kaikki iäkkäiden havainto- ja reaktiokykyä parantavat tekijät ovat tervetulleita, oli sitten kyse sairauksien hoidon ja lääkitysten optimoinnista tai kognitiivista toimintakykyä tukevista harjoitteista ja muista aktiviteeteista.

Ikä tuo toisaalta myös roppakaupalla harkintaa ja kokemusta. Omaa toimintaa muuttamalla, tiedostamalla vaaranpaikat ja valitsemalla turvalliset reitit ja liikkumisen ajankohdan voi lisätä liikkumisen turvallisuutta.

Kirjoittaja on LKT, dosentti ja silmätautien erikoislääkäri, FEBO Juho Wedenoja. Juholla on myös liikennelääketieteen erityispätevyys.

Miksi näkö heikkenee hämärällä?

Silmän verkkokalvolla on kahdenlaisia valon aistimiseen erikoistuneita soluja. Tappisolut ovat erikoistuneet värien aistimiseen ja sauvasolut valon voimakkuuden aistimiseen. Tappisolut vaativat huomattavasti sauvasoluja enemmän valoa, minkä vuoksi hyvin hämärässä ihminen näkee vain sauvasoluilla harmaan eri sävyjä.

Tappisolut sijaitsevat verkkokalvon tarkan näkemisen alueella, kun taas sauvasolut kattavat muun verkkokalvon ja sen reuna-alueet. Koska tappisolut eivät toimi hyvin vähäisessä valossa, näöntarkkuus heikkenee hämärän lisääntyessä.

Sauvasolujen valoherkkyyden saa aikaan niiden näköpigmenttinä toimiva rodopsiini eli näköpurppura. Kirkkaassa valossa rodopsiini hajoaa, ja uutta rodopsiinia muodostuu hitaasti. Pahimmillaan kirkkaasta valaistuksesta hämärään sopeutuminen vie jopa yli puoli tuntia. Rodopsiinin muodostumiseen tarvitaan retinolia eli A-vitamiinia tai sen esiastetta beetakaroteenia, jonka vähäisyyden tyypillinen oire on juuri hämäräsokeus.

Hämärässä näöntarkkuutta voi osaltaan heikentää myös korjaamaton tai huonosti korjattu taittovika esimerkiksi väärän vahvuisilla silmälaseilla. Myös silmän taitteisuus muuttuu hämärässä luontaisesti hieman likinäköisyyden suuntaan, johtuen muutoksista silmän mustuaisen koossa, silmän omassa tarkennusmekanismissa (akkommodaatio) sekä valon spektrin muuttumisesta lyhyemmän aallonpituuden suuntaan; yön sinivihreä valo taittuu voimakkaammin kuin päivän keltainen valo.