Siirry sisältöön
Kuva viime vuoden Kouvolan tempauksesta. Kuva Tarja Korhonen/Liikenneturva.

Kouvolassa tempaistaan turvallisten kouluteiden puolesta tiistaina 10.8.

Kouvolan kaupunki ja Liikenneturva haastavat vanhemmat ja isovanhemmat mukaan suojatietempaukseen koululaisten ensimmäisenä koulupäivänä 10.8. Tavoitteena on kiinnittää huomiota eritoten tien ylitysten turvallisuuteen. Haasteen ovat saaneet myös kaikki Kouvolan alakoulut, vanhempainyhdistykset ja muut toimijat, kuten Mannerheimin lastensuojeluliiton paikallisyhdistykset, VPK:t ja LähiTapiola.

Suojatietempauksessa jalkaudutaan alakoulujen lähisuojateille ja muille tienylityspaikoille tarkkailemaan ja tarvittaessa auttamaan tien ylittämisessä.

”Lapsella on ensimmäisissä koulupäivissä paljon jännitettävää ja koulumatkakin voi hermostuttaa. Olemalla turvallisina aikuisina läsnä koulutiellä pyrimme näyttämään hyvää esimerkkiä ja olemaan tarvittaessa apuna tien ylityksissä. Lapsen koulumatka ei koostu pelkistä suojateistä, mutta tien ylitys on monen reitin varrella se paikka, jonka turvallisuus huolettaa eniten”, kertoo ehkäisevän päihde- ja mielenterveystyön koordinaattori Laura Sillanpää Kouvolan kaupungilta.

”Varusteina tempaukseen osallistujilla olisi hyvä olla huomioliivi. Liivi kertoo lapselle, että tarvittaessa tältä aikuiselta saa apua ja tukea tien ylitykseen. Myös tienylityspaikkaa lähestyvä autoilija havaitsee helpommin huomioasuun pukeutuneen aikuisen ja osaa varoa tietä ylittäviä lapsia”, Sillanpää jatkaa.

Suojatietempauksella herätellään myös autoilijoita kouluteiden vilkastumiseen

Yli neljä viidestä Liikenneturvan kyselyyn* vastanneesta kuljettajasta pitää jalankulkijoiden huomioimista suojeteillä vähintäänkin melko vahvana puolenaan. Seitsemän kymmenestä kertoo myös antavansa tavallista useammin tietä suojatiellä, kun huomaa suojatielle tulevan olevan lapsi. Hermostuneisuus, reippaalla matkavauhdilla eteneminen ja keskittymisvaikeudet saavat taas kuljettajan useammin lipsumaan tien antamisesta.

”Suojatiet ovat paikka, joiden kohdalla kuljettajien on skarpattava ympäri vuoden. Koulujen alku on hyvä aika miettiä omaa liikennekäyttäytymistä ja sitä, mitä itse voi tehdä turvallisemman liikenteen puolesta. Lasten turvallisuus on yhteinen, meidän kaikkien asia. Jokainen meistä vaikuttaa omilla valinnoillaan suojatiekulttuuriimme. On pidettävä kiinni siitä, että jokainen lapsi voi lähteä koulumatkalle turvallisin mielin”, Liikenneturvan yhteyspäällikkö Tarja Korhonen evästää.

Tehdään yhdessä lasten koulumatkasta turvallinen

Kouvolan suojatiepäivystyksessä ovat mukana seuraavat tahot: Kouvolan kaupunki, MLL Kaakkois-Suomen piirin paikallisyhdistykset, LähiTapiola, koulujen vanhempainyhdistykset, VPK:t ja Liikenneturva.

Tempaus toteutetaan tiistaina 10.8.2021, puolisen tuntia ennen oman lähikoulun alkamisajankohtaa. Kun oppilaat menevät sisälle, niin suojatiepäivystäjätkin vapautuvat tehtävästään.

Ohjeita turvalliseen tien ylitykseen

  • Katsotaan molempiin suuntiin ja varmistetaan, että tien ylittäminen on turvallista.
  • Tien yli kävellään reippaasti, suojatietä pitkin.
  • Puhelin, pelaaminen ja leikkiminen tiellä ei kuulu turvalliseen liikenteeseen. Sovitaan yhdessä kotona, että puhelin laitetaan koulumatkan ajaksi reppuun.
  • Kuljettajana anna tietä suojatietä ylittämään aikovalle kävelijälle. Alhaisempi ajonopeus antaa aikaa havainnoinnille ja reagoinnille. 

Lisätietoja:

ehkäisevän päihde- ja mielenterveystyön koordinaattori Laura Sillanpää, Kouvolan kaupunki, p. 02061 59311, [email protected]

yhteyspäällikkö Tarja Korhonen, Liikenneturva, p. 040 534 1183 [email protected]

*Liikenneturva selvitti suomalaisten kokemuksia liikenteestä kyselyllä alkukesästä 2021. (Avautuu uuteen ikkunaan) Kyselyn toteutti Kantar TNS Oy ja siihen vastasi 1025 henkilöä, joista autoilevia on 82 prosenttia.