Ennakointi on talvipyöräilijän paras ystävä
Liukas keli ja pimeys on otettava huomioon myös pyöräillessä. Liikenneturva muistuttaa, että ennakoiva ajotapa ja sopiva tilannenopeus tulee huomioida pyörän satulaan noustessa. Lisäksi hyvät varusteet tekevät talvella pyöräilystä mukavampaa ja turvallisempaa.
Ennen satulan selkään nousemista talvella kannatta varautua liukkaaseen reittiin, vaikka maa ei olisikaan lumesta valkeana. Liikenneturvan yhteyspäällikkö Leena Piippa huomauttaa, että tie saattaa olla erityisen liukas silloin, kun lämpötila sahaa nollan molemmin puolin. Lisäksi aamujen ja iltojen pimeys tulee huomioida jo ennen kuin matka polkaistaan käyntiin: varmista, että näet ja näyt kun pyöräilet pimeän aikaan.
Valitse nopeus olosuhteiden mukaan
Autoilijoita muistutetaan usein kelin huomioimisesta sekä ajonopeuden ja turvavälien sovittamisesta olosuhteisiin. Liukkaalla kelillä myös pyöräilijän kannattaa muistaa sopiva tilannenopeus, jotta voi mahdollisuuksien mukaan välttää sellaisia äkkinäisiä ohjausliikkeitä, jotka voivat viedä etupyörän luisuun. Myös turvaväliä on muihin tielläliikkujiin hyvä pitää ja äkkijarrutuksia kannattaa välttää.
”Ennakoiva pyöräilijä tarkkailee liikennettä ja kertoo aikeistaan näyttämällä suuntamerkkiä. Myös soittokelloa kannattaa käyttää rohkeasti. Sen avulla pyöräilijä voi tarvittaessa varoittaa muita tielläliikkujia lähestymisestään”, Piippa rohkaisee.
Varustautuminen on osa ennakointia
Pyöräily on hyvää liikuntaa ja pyöräillessä voi talvellakin tulla lämmin. Talvipyöräilijä pärjää normaaleilla talvivaatteilla ja kelien kylmetessä vaatekerroksia voi lisätä. Sopivan vaatetuksen löytää kokeilemalla. Tärkeää on suojata kasvot, sormet ja varpaat: ajoviimalta suojaavat lasit, kunnon hansikkaat ja lämpimät talvikengät tekevät pyöräilystä mukavampaa.
Nastarenkaat tuovat jäisellä ja liukkaalla kelillä pyöräilyyn tarpeellista lisäpitoa. Myös karkeakuvioinen tai syväurainen rengas sopii talviajoon, mutta pitoa se antaa lähinnä lumisella tiellä ajettaessa. Lisäksi pimeällä on huolehdittava, että pyöräilijä näkee eteensä.
”Pyörän valo kannattaa suunnata loivasti alaviistoon. Silloin näkee itse hyvin eteenpäin, eikä valo häikäise vastaantulija”, Piippa opastaa ja muistuttaa, että myös pyöräilykypärän käyttö on talvella erityisen tärkeää liukkaasta tiestä johtuvan suuren kaatumisriskin vuoksi.
Talvipyöräilijän varusteissa kannattaa huomioida myös oma näkyvyys. Hämärä, pimeys ja vesi- tai lumisade huonontavat näkyvyyttä, ja siksi pyöräilijän on varmistettava, että muut tielläliikkujat pystyvät näkemään hänet. Pyörässä on pimeällä ajettaessa oltava vaalea etuvalo ja punainen takavalo sekä heijastimet eteen, taakse ja sivuille. Lisäksi pyöräilijän kannattaa itse varustautua heijastimin tai heijastinliivillä.