Siirry sisältöön
Kaksi motoristia tervehtii toisiaan maantiellä

Moottoripyöräilijöiden henkilövahingot tieliikenteessä

Moottoripyöräilijöiden henkilövahinkojen määrä on puolittunut viimeisen kymmenen vuoden aikana.

Viimeisen kolmen vuoden aikana on kuollut keskimäärin 23 ja loukkaantunut yli 300 moottoripyöräilijää vuodessa. Vuoden 2021 tietojen mukaan 48 moottoripyöräilijää loukkaantui vakavasti. Kaikista tieliikenteessä menehtyneistä joka kymmenes ja loukkaantuneista kahdeksan prosenttia oli moottoripyöräilijöitä. Henkilövahingoista yhdeksän kymmenestä tapahtuu miehille.

Taajamien ulkopuolella tapahtui kuusi kymmenestä kuolemasta ja puolet loukkaantumisista. Uhreista yli kolmannes menehtyi ulosajoissa ja viidennes kohtaamisonnettomuuksissa. Loukkaantumisista yli neljännes tapahtui ulosajoissa ja joka neljäs samojen ajosuuntien onnettomuuksissa.

Taajamissa tapahtui neljä kymmenestä kuolemantapauksista ja puolet loukkaantumisista. Uhreista kolmannes menehtyi ulosajoissa ja viidennes nokkakolareissa. Loukkaantumisista lähes joka kolmas oli samojen ajosuuntien onnettomuuksia ja joka neljäs risteävien ajosuuntien onnettomuus.

Kuvassa vasemmalla tieliikenteessä kuolleet moottoripyöräilijät 2013-2022 ja kuvassa oikealla tieliikenteessä loukkaantuneet moottoripyöräilijät 2013-2022.

Kolmannes loukkaantuneesta oli nuoria

Kaikista moottoripyörällä loukkaantuneista kolmannes oli 15-24-vuotiaita. Menehtyneistä nuoria oli yli neljännes.

Tieliikenteessä kuolleet moottoripyöräilijät ikäryhmittäin vuosina 2013– 2022:

Tieliikenteessä loukkaantuneet moottoripyöräilijät ikäryhmittäin vuosina 2013 – 2022:

Tämä tarkastelu perustuu Tilastokeskuksen tilastoimiin, poliisin tietoon tulleisiin tieliikenneonnettomuuksiin. Vuosi 2022 on ennakkotietoja.