Siirry sisältöön

Hälytysajo ja suojatie

Jalankulkija ylittämässä suojatietä, ambulanssi hälytysajossa, kumpi väistää tai odottaa?

Eli onko lain edessä ambulanssi velvollinen odottamaan, että jalankulkija on turvallisesti ylittänyt tien – vai odottaako jalankulkija, että ambulanssi on päässyt ajamaan ohitse?

Tieliikennelain 10 § mukaan jokaisen tienkäyttäjän pitää antaa esteetön kulku hälytysääni- ja -valomerkkejä antavalle ajoneuvolle. Tarvittaessa on väistyttävä syrjään ja pysähdyttävä.

184 § mukaan hälytysajoneuvon kuljettaja saa olla noudattamatta liikennesääntöjä, liikenteenohjauslaitteella osoitettua velvoitetta, määräystä, rajoitusta tai kieltoa taikka ajoneuvon käyttöä koskevaa säännöstä erityistä varovaisuutta noudattaen ja tehtävän sitä edellyttäessä.

Päälleajo-oikeutta ei siis toki ole ambulanssillakaan, mutta jalankulkijakaan ei saa lähteä ylittämään tietä havaittuaan lähestyvän hälytysajossa olevan ambulanssin. Ambulanssin hälytysääni on sen verran kova, että havainto on yleensä mahdollista tehdä riittävän aikaisin. Jos ambulanssi tai muu hälytysajossa oleva ajoneuvo kolaroi toisen tienkäyttäjän kanssa, onnettomuuden syylliset selvitetään aina tapauskohtaisesti.