Siirry sisältöön
Kuljettaja tauolla huoltoaseman pihalla.

Suomalaiset ajavat heikentyneestä ajokunnosta huolimatta

Jopa neljä kymmenestä kuljettajasta on ajanut kuluneen vuoden aikana autoa, vaikka ajokunto on ollut heikentynyt, selviää Liikenneturvan kyselystä. Eniten suomalaisten ajokuntoa rassaa väsymys. Ajamista heikentyneessä ajokunnossa perustellaan useimmiten sillä, ettei ole muuta vaihtoehtoa. Ajokunnon alenemaa ei sovi sivuuttaa kevyesti. Esimerkiksi väsymys näkyy edelleen monen kuolonkolarin taustalla. 

Liikenneturva selvitti suomalaiskuljettajien suhtautumista ajokuntoon kyselyllä marraskuussa 2022*. Kun kuljettajilta kysyttiin, jättääkö ajamisen väliin, jos kokee ajokunnon olevan heikentynyt, vain 63 prosenttia vastasi melkein aina tai usein. Peräti neljätoista prosenttia ei jätä ajamista väliin tai tekee niin vain harvoin.

Autoilijoista 16 prosenttia kertoi ajaneensa edeltäneen 12 kuukauden aikana niin väsyneenä, että on pelännyt nukahtavansa rattiin. Vain 58 prosenttia kertoi, ettei ole ajanut kertaakaan ajokunnon ollessa heikentynyt.

”Väsymys on edelleen suomalaiskuskien helmasynti. Vaikka väsymys voi olla monelle arkinen kumppani, auton ratissa tulisi siihen kuitenkin suhtautua kaikella vakavuudella. Noin joka kuudennessa kuolonkolarissa erottuu taustalta väsymystä tai vireystilan laskua”, summaa Liikenneturvan suunnittelija Mia Nyholm.

”Ajamiseen kuluva aika ja energia tulisi ottaa päivän suunnitelmissa tai aikataulutuksessa huomioon. Se, ettei koskaan aiemmin ole nukahtanut rattiin, ei tarkoita, etteikö sitä voisi tapahtua. Kun väsymys painaa, aivot voivat vaipua mikrouneen ilman erillisilmoitusta”, Nyholm jatkaa.

Jätän ajamisen väliin, jos koen ajokuntoni olevan heikentynyt (N=923, autoilevat vastaajat)

Ajokuntoa heikentävät myös tunnekuohut, lentsu ja lääkkeet

Liikenneturvan tänään käynnistyvässä radiokampanjassa kiinnitetään kuljettajien huomiota ajokuntoon. Päihteiden lisäksi ajokuntoa voivat nakertaa väsymys, lääkkeet, flunssat ja tunteiden kuohahtaminen. Liikenneturvan kyselyyn vastanneista yhdeksän prosenttia kertoo viimeksi kuluneen vuoden aikana ajaneensa autoa niin voimakkaan tunnekuohun vallassa, että uskoo sen olleen vaarallista. Kuusi prosenttia on ajanut autoa huonovointisena tai sairaana ja viisi prosenttia ajamiseen vaikuttavaa, itselle määrättyä lääkettä ottaneena.

”Esimerkiksi riitely tai huono uutinen nostaa monella tunteet pintaan. Seurauksena mieli ja ajatukset voivat harhautua ja aiheuttaa tarkkaamattomuutta. Tunnekuohu voi johtaa myös aggressiiviseen ajotapaan, riskinottoon tai kaahaamiseen. Ärsyyntymiselle ei saa antaa valtaa liikenteessä, ei myöskään silloin, jos ärsyke kuohahtamiselle tulee kesken ajon. Oma tulkinta muiden toiminnasta on vain yksi mahdollinen selitys tapahtuneelle”, Nyholm selventää. 

Vastanneista heikentyneessä ajokunnossa ajaneet perustelevat ajamista ensisijaisesti vaihtoehdottomuudella. Myös kotimatka, varakuljettajan puute tai kokemus heikentyneen ajokunnon haitattomuudesta erottuvat syylistan kärkipäässä. Lähes joka kymmenes oli ollut matkalla lääkäriin tai koki ajotaidon kompensoivan heikentynyttä ajokuntoa.

Ota ajokunto huomioon – aja vain ajokuntoisena:

  • Ennakoi: huolehdi riittävästä unesta ja levosta etenkin ennen pitkiä matkoja. Suunnittele ajoaikatauluunriittävästi taukoja. Huomioi, että reittisovellukset voivat antaa ylioptimisen kuvan ajoajasta.
  • Pysy virkeänä: jos väsymys iskee kesken matkan, pysähdy, nauti kuppi kahvia tai muuta kofeiinipitoista ja nuku vartin torkut.
  • Säilytä maltti: jos tapahtuma liikenteessä saa tunteet kuohahtamaan, kyseenalaista tulkintasi. Älä pahenna tilannetta tai liikenteen turvallisuutta omalla toiminnallasi.
  • Huomioi: lääkärin määräämä lääkitys voi vaikuttaa myös ajokuntoon. Älä aja, jos olo tuntuu tokkuraiselta tai kehnolta.
  • Lepää lentsussa: kipeänä levätään, ei ajeta.

Tiesitkö?
Liikenneturvan kyselyyn vastanneista kuljettajista heikentyneessä ajokunnossa ajaneista 13 prosenttia koki, ettei laki suoraan kiellä ajamista kyseisessä tilanteessa. Tieliikennelaissa sanotaan: (17 §) Ajoneuvoa ei saa ajaa se, jolta sairauden, vian, vamman, väsymyksen tai päihtymyksen vuoksi taikka muusta vastaavasta syystä puuttuu siihen tarvittavat edellytykset.

*Liikenneturva selvitti suomalaisten ajatuksia liikenteestä kyselyllä marraskuussa 2022. Kantar TNS Oy:n toteuttamaan kyselyyn vastasi yhteensä 1113 henkilöä, joista autoilevia oli 923.