Nuori tarvitsee tukea tarttuessaan mopon sarviin
Nuoren liikkumisvalikoima monipuolistuu iän mukana. Mopojen ja muiden moottorikäyttöisten ajoneuvojen myötä vauhti kasvaa ja samalla riskit lisääntyvät. Liikenneturva kannustaa tukemaan nuoren turvallista liikkumista erityisesti silloin, kun mopot ja mönkijät tulevat ajankohtaisiksi.
Nuorten kuljettajien onnettomuusriski pienenee ajokokemuksen ja iän karttuessa. Kokematon kuljettaja ei aina osaa kiinnittää huomiota sellaisiin seikkoihin, joista saattaa aiheutua vaaratilanteita.
15–17-vuotiaiden riski menehtyä liikenteessä on Suomessa suurempi kuin muissa Pohjoismaissa. Tämän ikäryhmän miehille sattuu eniten henkilövahinkoja mopo-onnettomuuksissa.
Yksi keino kääntää tämä trendi on tukea nuorta siinä vaiheessa, kun mopot ja muut moottoroidut ajoneuvot tulevat ajankohtaisiksi.
”Mopokortin juuri hankkinut nuori ajaa ensimmäisiä kertoja moottorikäyttöisellä ajoneuvolla. Vauhtia on siis yhtäkkiä enemmän kuin aikaisemmin. Nuori tarvitsee tässä kohtaa vielä paljon aikuisten tukea, opastusta ja hyvää esimerkkiä”, Liikenneturvan yhteyspäällikkö Elias Ruutti sanoo.
Yhteistyö monipuolistaa järjestettyä mopotoimintaa
Yksi hyvä tapa tehdä työtä mopoilun turvallisuuden eteen on yhteistyö eri toimijoiden kesken. Myös nuoret on tärkeä ottaa järjestetyn mopotoiminnan suunnitteluun mukaan.
”Monialainen yhteistyö tuo turvalliseen mopoiluun monta eri näkökulmaa. Käsiteltäviä aiheita voivat esimerkiksi olla päihteet, asenteet, ajoharjoittelu sekä kavereiden vaikutus ja ryhmäpaine”, Ruutti pohtii.
Mopoilijoilla on paljon harrastusmahdollisuuksia, mutta kaikki niistä eivät sovi liikenteeseen. Temppuilu on tehtävä jossain muualla kuin liikenteessä, esimerkiksi ajoharjoitteluradalla.
”On kuitenkin muistettava, että riskit ovat aina siellä missä kuljettajakin. Liikenteessä liikkuminen ja ajoneuvolla kikkailu on pidettävä erillään myös ohjatussa mopotoiminnassa”, Ruutti muistuttaa.
Mopotapahtuma Turussa 6.5.2023
Turussa järjestetään tulevana viikonloppuna tapahtuma mopoileville nuorille. Luvassa on rastitehtäviä, joissa mopoilijat pääsevät kokeilemaan erilaisia liikenteessä liikkumiseen liittyviä taitoja niin radalla kuin sen ulkopuolellakin. Tämän lisäksi on vapaata radalla ajoa.
Median edustajat ovat tervetulleita seuraamaan tapahtumaa ja haastattelemaan järjestäjiä.
Mitä: mopotapahtuma nuorille
Missä: Turun Kart in Club
Milloin: 6.5.2023 klo 12.00–16.00
Tapahtuman järjestävät yhteistyössä Lasten ja nuorten keskus ry, Liikenneturva, Turun kaupungin nuorisopalvelut ja Turun nuorisovaltuusto, Suomen Punainen Risti Turun osasto, Turun Moottoripyöräilijät ry, Mikaelinseurakunnan nuoret ja Lounais-Suomen poliisilaitos.