Liikennevilkku 1/2021 on ilmestynyt
Liikennevilkun numerossa 1/2021 aiheina esimerkiksi kuntien liikenneturvallisuustyö, ajopelko ja nuorisotyö.
Valtuutetut turvallisuustentissä
Kuntavaalit lähestyvät ja aihe on esillä myös Liikennevilkussa. Kuntien tehtäviin kuuluu huolehtia liikenneturvallisuudesta ja sen piirissä esimerkiksi kaavoituksesta, suunnittelusta ja infran järjestämisestä alueellisesti. Työ on pitkäjänteistä ja tavoitteena on huomioida kaikenikäiset asukkaat ja erilaiset liikkujat. Miten kuntien liikenneturvallisuustyötä tehdään käytännössä? Haastattelimme kolmea kunnallispolitiikan konkaria, jotka kaikki ovat kuluvan kauden valtuutettuja.
Lue koko artikkeli. (Avautuu uuteen ikkunaan)
Takaisin rattiin
Autolla ajaminen on arkista puuhaa, joka ajokortin suorittaneilta pitäisi hoitua tuosta vain. Ajopelkoisen mielestä rattiin hyppääminen saattaa kuitenkin tuntua kaikkea muuta kuin helpolta. Ajopelko on vaiva, josta voi onneksi päästä eroon. Tärkeintä on ymmärtää, mistä pelko johtuu. Ajopelkoinen toimittaja päätti istua kuljettajan paikalle vuosien tauon jälkeen.
Lue koko artikkeli. (Avautuu uuteen ikkunaan)
Kohtaa nuori nuorena
Haminaan avattavalla mopo- ja pyörätallilla yhdistyy kaksi hyvää: ajanvietto kavereiden kanssa ja mahdollisuus rassata mopoa tai polkupyörää. Nuorisokoordinaattori Jenny Amperlalle tallin tärkein tavoite on kuitenkin nuoren kohtaaminen. Kiinnostus nuorta ja nuoren kulkupeliä kohtaan toimii aasinsiltana liikennettä koskeviin teemoihin, kuten riskikäyttäytymisen vaaroihin.
Lue koko artikkeli. (Avautuu uuteen ikkunaan)
Liikenneturva päivitti turvaistuinsuositustaan
Uudella suosituksella tähdätään lasten turvallisuuden parantamiseen autossa. Mikä Liikenneturvan suosituksessa muuttui ja miksi? Kysymyksiin vastaavat Liikenneturvan koulutusohjaajat Ari-Pekka Elovaara ja Elias Ruutti.
Lue koko artikkeli. (Avautuu uuteen ikkunaan)
Ikä karttuu, matka jatkuu
Suomen väestö ikääntyy, mutta tarve liikkumiseen ei katoa mihinkään. Jossain vaiheessa elämäämme auton rattiin ei kuitenkaan ole enää asiaa. Tarjoavatko sähköiset liikkumisvälineet apuja ikäihmisille?
Lue koko artikkeli. (Avautuu uuteen ikkunaan)
Ajan henget
Ajan tuskastuttava päämäärättömyys on näinä aikoina suorastaan ajan henki. Kun ihminen joutuu tilanteeseen, josta hän haluaisi päästä pikimmiten pois, mutta josta ei ole yksinkertaista ulospääsyä, päivä tuntuu vuodelta, silmänräpäys ikuisuudelta, kirjoittaa suomen kielen dosentti ja tietokirjailija Vesa Heikkinen kolumnissaan.
Lue koko kolumni. (Avautuu uuteen ikkunaan)
Turvallisuustavoitteet vaativat tekoja
Turvallisuuden edistäminen vaatii monien tahojen yhteistä työtä. Pelkillä liikennealan toimilla ei saada riittävästi tuloksia aikaiseksi. Suunnitelmissa tuleekin luoda suuntaviivat myös poikkihallinnollisille toimenpiteille ja esimerkiksi kuntien liikenneturvallisuustoimenpiteille, kirjoittaa Liikennevilkun päätoimittaja Kaisa Hara pääkirjoituksessaan.
Lue koko pääkirjoitus. (Avautuu uuteen ikkunaan)
Liikennevilkku on Liikenneturvan julkaisema, tieliikenteen turvallisuuteen keskittyvä julkaisu. Liikennevilkun artikkelit julkaistaan osoitteessa liikennevilkku.fi. Voit tilata Liikennevilkun jutut myös suoraan sähköpostiisi uutiskirjeenä. (Avautuu uuteen ikkunaan)