Liikenneturvallisuuden eteen urakoineita palkittiin
Liikenne- ja viestintäministeri Timo Harakka on myöntänyt liikenneturvallisuusalan ansiomitalit yhdeksälle henkilölle heidän työstään liikenneturvallisuuden hyväksi.
Liikenneturvallisuusalan ansiomitali voidaan myöntää henkilölle, joka on vähintään viidentoista vuoden ajan työskennellyt ansiokkaasti liikenneturvallisuuden edistämiseksi, ja jonka toiminta on ollut yleisesti arvostettua.
Liikenneturvan toimitusjohtaja Pasi Anteroinen toteaa, että tänä vuonna palkittuja yhdistää aito palo liikenneturvallisuustyöhön.
”Ansiomitalia ei myönnetä työvuosien jälkeen palkintona virkatyöstä. Mitalisteja yhdistää heidän oma halunsa kehittää, tutkia, opettaa ja tehdä työtä liikenneturvallisuuden eteen. Tämä näkyy muun muassa oman työn ohella tehdyssä työssä, kuten onnettomuustutkintalautakunnissa toimimisessa, sekä halussa jakaa osaamistaan muille ja kyvyssä saada toiset oivaltamaan liikenneturvallisuuden merkitys yhteiskunnalle”, Anteroinen kiittelee.
Mitalit jaetaan Liikenneturvan hallituksen esityksestä, jonka on valmistellut hallituksen asettama palkitsemistoimikunta. Ministeri Harakka luovutti ansiomitalit palkituille 10.9.2021 Helsingissä.
Liikenneturvallisuusalan ansiomitalin saivat:
liikenneopettaja Tiina Hannula
lehtori Kimmo Herranen
kansanedustaja Kalle Jokinen
ylikomisario Tuomo Katajisto
aluepäällikkö Rainer Kinisjärvi
turvallisuusneuvonantaja Riku Länsivuori
poliisitarkastaja Jari Pajunen
erityisasiantuntija Riikka Rajamäki
toimintayksikön esimies Sanna Välimäki
Ensimmäisen kerran liikenneturvallisuusalan ansiomitalit myönnettiin vuonna 1993.
Painokelpoisia kuvia on ladattavissa Flickr-kuvapalvelussa. (Avautuu uuteen ikkunaan)