Siirry sisältöön
Sähköpotkulautailija on pysähtynyt käyttämään kännykkää.

Liikennesäännöt koskevat myös sähköpotkulautailijaa

Sähköpotkulaudalla* noudatetaan samoja sääntöjä kuin polkupyörällä. Tämä tarkoittaa myös sitä, ettei sähköskuutilla ole jalkakäytäville asiaa. Liikenneturvan kyselyssä lähes joka toinen pitää aikuisen sähköpotkulautailua jalkakäytävällä vakavana liikennerikkomuksena.

Kevään eteneminen käynnistää monella paikkakunnalla myös vuokrattavien sähköpotkulautojen kauden. Sähköpotkulaudan käyttäjän tai vuokraajan on kuitenkin huomioitava, että kyseessä on ajoneuvo, jolla on kuljettava liikennesääntöjen mukaan.

”Vaikka vuokralaitteen saa alleen matalalla kynnyksellä, liikenteessä hällä väliä-asenteelle ei ole sijaa. Liikennesääntöjen noudattaminen, nopeuden sovittaminen tilanteeseen, päihteettömyys ja muiden huomiointi ovat turvallisen sähköpotkulautailun kulmakiviä. Sähköpotkulauta on tarkoitettu vain yhdelle henkilölle, eli sillä ei saa kuljettajaa matkustajaa”, luettelee Liikenneturvan yhteyspäällikkö Tomi Rossi.

Yksi perussääntö koskee sitä, missä sähköpotkulaudalla saa ajaa.

”Rakenteelliselta enimmäisnopeudeltaan yli 15 km/h kulkeva sähköpotkulauta* rinnastetaan polkupyörään, eli sillä kuljetaan samoilla väylillä kuin pyörällä: pyörätiellä, -kaistalla tai -kadulla. Jos pyöräilyväylää ei ole, sähköpotkulautailija ajaa ajoradan oikeassa reunassa. Jalkakäytävällä sillä ei saa ajaa, paitsi alle 12-vuotiaat. Sähköpotkulautoja koskeva sääntö on tässäkin sama kuin polkupyörien kohdalla”, Rossi summaa.

”Jos väylän tyypistä on epävarma, nyrkkisääntönä kannattaa muistaa se, että pyörätiet merkitään pyörätien liikennemerkillä. Jos liikennemerkkiä ei ole, kyseessä on jalkakäytävä”, Rossi täydentää.

Jalkakäytävällä sähköpotkulautailu tuomitaan

Liikenneturvan loppuvuonna tekemässä kyselyssä** suomalaiset suhtautuivat tuomitsevasti jalkakäytävällä sähköpotkulautailuun. Erittäin tai melko vakavana liikennerikkomuksena aikuisen jalkakäytävällä sähköpotkulautailua piti 47 prosenttia vastanneista. Lieväksi rikkomuksen mielsi vain 22 prosenttia.

Kuinka vakava tämä liikennerikkomus mielestäsi on: sähköpotkulautailu jalkakäytävällä (aikuinen)?

”Sähköskuutti on äänetön, mutta tarvittaessa aika vauhdikas ajoneuvo. Jos niihin törmää väylillä, joissa niitä ei pitäisi olla ja joilla keskimääräinen kävelyvauhti on huomattavasti hitaampaa, ei ihme, että tapa huolestuttaa ja ehkä ärsyttääkin. Jos pyöräilyväylä puuttuu, eikä ajoradalla halua ajaa, on silloin noustava sähköpotkulaudan päältä pois ja joko talutettava jalkakäytävällä tai pysäköitävä lauta fiksuun paikkaan pois toisten tieltä”, Rossi huomauttaa.

Kymmenen kohtaa turvalliseen sähköpotkulautailuun:

1.     Sähköpotkulaudalla kuljetaan pyöräväylillä.

2.     Pysähdy punaisiin.

3.     Huomioi muut liikkujat – myös lautaa pysäköidessäsi. Jalankulkijalle tulee antaa turvallinen tila tiellä. Kun päätät ajon, älä jätä lautaa niin, että siihen voi kompastua tai törmätä, tästä on haittaa erityisesti näkövammaisille.

4.     Ennakoi ja aseta nopeus tilanteen tasolle. Ennakoiva ajotapa lisää myös sähköpotkulautailijan turvallisuutta ja vähentää riskiä kaatua tai joutua onnettomuuteen. Sovita nopeus ympäristön ja muiden kulkijoiden vauhtiin. Näin alkukaudesta hiekoitussepeli ja jää voivat lisätä väylien liukkautta.

5.     Ole erityisen tarkkana tietä ylittäessä – hidasta risteyksiin. Osoita selkeästi aikeesi risteyksissä. Muista näyttää suuntamerkkiä, kun olet kääntymässä.

6.     Anna tietä suojatiellä. Opettele tai kertaa muutkin väistämissäännöt esimerkiksi Liikenneturvan Jalan ja pyöräillen -oppaasta.

7.     Aja vain selvin päin. Jos suunnitteilla on kostea ilta kaupungilla, mieti etukäteen kulku kotiin, ettet lankea houkutukseen tarttua sähköpotkulautaan.

8.     Pysähdy käyttämään kännykkää.

9.     Sähköpotkulaudalla ei saa kuljettaa matkustajia.

10.  Käytä kypärää. Kypärä suojaa päätä mahdollisessa kaatumisessa.

*Mikä on sähköpotkulauta? Sähköisiä liikkumisvälineitä on nykyään monenlaisia ja niiden ominaisuuksista   (Avautuu uuteen ikkunaan)riippuu, rinnastetaanko käyttäjä jalankulkijaksi, pyöräilijäksi vai moottoriajoneuvon kuljettajaksi. Esimerkiksi vuokrakäytössä olevien sähköpotkulautojen rakenteellinen enimmäisnopeus on 25 km/h ja niillä ajetaan pyöräilysääntöjen mukaan. Mikäli laitteen rakenteellinen enimmäisnopeus on 15 km/h, rinnastetaan laitteen käyttäjä jalankulkijaan, ja laitteella kuljetaan jalankulun sääntöjen mukaan. Huomioi, että kyseessä on rakenteellinen enimmäisnopeus, eli tilapäiset nopeusrajoitukset laitteessa eivät muuta luokitusta toiseksi. Lue lisää sähköisistä liikkumisvälineistä.   (Avautuu uuteen ikkunaan)
Määritelmä lisätty 08/22.

**Liikenneturva selvitti suomalaisten ajatuksia jalkakäytävällä ajamisesta kyselytutkimuksella loppuvuonna 2021. Kyselyn toteutti Kantar TNS Oy marras-joulukuussa 2021 ja siihen vastasi yhteensä 1064 henkilöä, joista autoilevia 82 prosenttia.