Siirry sisältöön
Moottoripyörälijöitä ajamassa huomioliivit päällä

Fiksu moottoripyöräilijä ennakoi ja ehkäisee vaaratilanteita

Moottoripyöräilijä voi myös omalla toiminnallaan estää onnettomuuden. Vaarojen ennakointi ja niiden välttäminen on mahdollista monessa vaiheessa ja ajallisesti myös kauan ennen onnettomuustilannetta. Liikenneturva ohjeistaa motoristeja tekemään itsensä näkyväksi liikenteessä ja pudottamaan nopeutta ajoissa.

Liikenteessä pitää varautua myös muiden virheisiin

Moottoripyöräilijän toimintaohje numero yksi on ennakointi. Motoristin on ajettava niin, että muiden tienkäyttäjien on helppo ennakoida hänen toimintansa. Tärkein asia on oikean tilannenopeuden valinta. Toisten tekemiä havainto- ja arviointivirheitä ei kannata lisätä ajamalla liian kovaa. Vaikka oma toiminta olisi kunnossa, on muiden virheisiin silti varauduttava.

Suistumisonnettomuuksissa virheet korostuvat

Liikenneturvan koulutusmateriaaliin kerätyn aineiston mukaan* suistuminen aiheuttaa yli puolet motoristien kuolemankolareista. Suistumisonnettomuuksissa nopeudet ovat usein tilanteeseen nähden liian suuria ja lähes puolessa suistumisonnettomuuksista kuljettaja on ollut päihtyneenä. Kuljettajien tekemät virheet korostuvat suistumisissa.

Voimakkaat kiihdytykset ja suuret nopeudet pienentävät mahdollisuuksia kompensoida yllättäviä tilanteita.

”Pienikin tarkkaamattomuus voi johtaa hallinnan menetykseen” muistuttaa Liikenneturvan koulutusohjaaja Erkka Savolainen. ”Liikenteessä on aina yllätyksiä kokeneellekin motoristille, eikä siellä ole turvavyöhykkeitä tai pehmusteita.” Savolainen jatkaa.

Keväällä pakkasöiden jälkeen varjopaikat ja erityisesti sillat saattavat olla liukkaita. Lisäksi katupöly ja hiekka vähentävät kitkaa. Ennakoimalla ja hidastamalla nopeutta epäilyttäviin tilanteisiin antaa varautumisaikaa motoristille.

Fiksu motoristi näkyy muille

Moottoripyörä kuljettajineen jää helposti auton peilien, pilareiden ja muiden näkemäesteiden katveeseen. Ajovalot ovat havaittavuuden perusasia ja niiden tulee olla kunnossa. Motoristin kannattaa tehdä itsensä näkyväksi kirkasvärisillä ajovarusteilla, kypärällä tai huomioliivillä.

”Tummat ja harmaat värit kannattaa jättää jo kauppaan.” huomauttaa Savolainen.

Oma sijoittuminen vaikuttaa motoristin näkymiseen. Moottoripyöräilijä voi vähentää toisten tienkäyttäjien havaintovirheitä jättämällä selkeän turvavälin ja välttämällä autojen katvealueella ajoa. Motoristi tekee itselleen ansan myös ajamalla liian lähellä edellä ajavaa. Varsinkin iso ajoneuvo peittää näkyvyyden.

Mitä moottoripyöräilijöiden kuolemankolareista voidaan oppia?  -koulutusaineisto

Liikenneturvan motoristeille suunnattu koulutusmateriaali ohjaa motoristeja pohtimaan omaa ajamistaan ja sen mahdollisia riskejä onnettomuusesimerkkien avulla. Tavoitteena on osoittaa, että vaarojen ennakointi ja niiden välttäminen on mahdollista monessa vaiheessa ja ajallisesti myös kauan ennen onnettomuustilannetta. Koulutusaineisto, motoristin opas sekä kouluttajan opas, sopii erityisesti koulutuksiin. Aihetta voi opiskella myös itsenäisesti.

Aineiston voi ladata Liikenneturvan sivuilta pdf:nä tai tilata oppaan painettuna.


*Aineisto perustuu liikenneonnettomuuksien tutkijalautakuntien tutkintaselostuksiin moottoripyöräilijöiden kuolemankolareista 2010-luvun lopulta. Aineistoa varten on käyty läpi yhteensä 96 kuolemankolaria.