Siirry sisältöön
Mopoautossa istuu kaksi nuorta

Nuoret liikenteessä

Nuorten liikkumisvalikoimaan kuuluvat jo miltei kaikki kulkumuodot. Mopot, mopoautot, kevytmoottoripyörät ja muut moottorikäyttöiset ajoneuvot tuovat tullessaan omat riskinsä.

15–24-vuotiaat nuoret ovat yliedustettuina liikenneonnettomuuksissa. Nuoria on väestöstä vain noin 11 prosenttia, mutta lähes joka kolmas tieliikenteessä vahingoittunut on nuori. Nuorten liikenneonnettomuudet liittyvät usein vapaa-ajan liikkumiseen.

Tähän ikään saakka muiden tiellä liikkujien nopeus on tuonut ongelmia ja loukkaantumisia, nyt ongelmia tuo nuoren oma nopeus.

Nuoren aikuisen (18–24-vuotiaat) mahdollisuudet selvitä turvallisesti liikenteessä ovat niin fyysisen, psyykkisen kuin sosiaalisen kehityksen puolesta melko hyvät. Nuoret aikuiset voivat hyödyntää kaikkia liikennemuotoja, mutta mahdollisuus itsenäiseen autolla ajoon on näkyvin ja merkittävin muutos ikäryhmässä. Itsenäistymiseen liittyvä auktoriteettien kyseenalaistaminen jatkuu kuitenkin ja erityisesti nuorilla miehillä voi toiminta olla impulsiivista ja riskialtista.

Nuorten kuljettajien onnettomuusriski pienenee ajokokemuksen ja iän karttuessa. Kokematon kuljettaja ei aina osaa kiinnittää huomiota sellaisiin seikkoihin, joista saattaa aiheutua vaaratilanteita. Ensimmäistä vuottaan ajavien liikennevahinkomäärä suhteutettuna ajokorttien määrään on vakuutustilastojen mukaan kolminkertainen verrattuna kolme vuotta ajaneisiin.

Ajokokemuksen ohella riskejä lisää nuoreen ikään kuuluva puuttuva elämänkokemus.

Nuorten suhtautuminen liikenteeseen

Liikenneturvan tutkimuksen mukaan nuoret pitävät liikenteeseen liittyviä lakeja erittäin tarpeellisina.

Nuoret pitävät liikenneturvallisuudelle suurimpina riskeinä

  • humalassa ajamista
  • ylinopeutta ja
  • näyttämisen tarvetta.

Pienimpinä riskeinä pidetään turvavöiden käyttämättömyyttä ja kavereiden yllytystä.

Vaikka nuoret suhtautuvat erittäin kielteisesti etenkin humalassa ajamiseen, 13 prosenttia nuorista on sitä mieltä, että on hyvä ajaja myös humalassa.

Nuorilla miehillä suurin riski

Nuorten miesten riski kuolla liikenteessä henkilöauton kuljettajana on muita ikäryhmiä suurempi. Valtaosa nuorista ei kuitenkaan kuulu riskiryhmään, vaan pyrkii käyttäytymään liikenteessä turvallisesti ja välttämään turhaa riskinottoa. Nuoria riskikuljettajia on eri tutkimusten mukaan arvioitu olevan 10–17 % kaikista nuorista.

Erityisesti nuorten mieskuljettajien riskialttiille ajotavalle ovat ominaista suuret ajonopeudet, lyhyet turvamarginaalit, liikennesäännöistä piittaamattomuus, ajaminen humalassa ja ajo turvavöittä.

Nuoren kuljettajan onnettomuusriski kasvaa usein silloin, kun kuljettajalla on kyydissä kavereita. Tällöin myös näyttämisen halu ja tarve kilpailla lisäävät riskejä. Riskinottajat tuntevat olevansa muita parempia kuljettajia ja heidän keskuudessaan esiintyi myös humalassa ajamista enemmän kuin muiden nuorten. Nuorten miesten riski kuolla rattiin on moninkertainen nuoriin naisiin verrattuna.

Nuorten liikenneonnettomuudet

Tieliikenteessä menehtyneistä 15–24-vuotiaita on lähes viidennes ja loukkaantuneista 30 prosenttia. Nuorten kuljettajien kuolemanriski on kolminkertainen koko väestöön verrattuna. Eniten nuoria kuolee henkilöauton kuljettajina ja matkustajina.

Tieliikenteen rattijuopumustapauksissa kuolleista joka viides ja loukkaantuneista joka kolmas on nuori.

Nuorten vakaville liikenneonnettomuuksille on tyypillistä

  • kova vauhti, ylinopeus
  • tieltä suistuminen
  • turvavyöt kiinnittämättä
  • kuljettaja alkoholin vaikutuksen alaisena
  • kuljettajana nuori mies
  • ajankohtana kesäviikonloppu.

15–17-vuotiaiden riski menehtyä liikenteessä on Suomessa suurempi kuin muissa Pohjoismaissa. Tämän ikäryhmän miehille sattuu eniten henkilövahinkoja mopo-onnettomuuksissa. Saman ikäisille nuorille naisille puolestaan sattuu eniten henkilövahinkoja henkilöauton matkustajina.

Nuorille aikuisille eniten ongelmia liikenteessä aiheuttavat alkoholi ja muut huumeet, suuret ajonopeudet ja turvavyön käyttämättömyys.