
Heijastin
Pimeän aikaan liikkuvia jalankulkijoita ja pyöräilijöitä on vaikea havaita. Heijastin auttaa näkymään liikenteessä. Heijastimia on erilaisia ja moneen tyyliin sopivia.
Heijastinpäivä 1.10. jo 10 vuotta!
Valtakunnallista heijastinpäivää vietetään joka vuosi 1.10. Tänä vuonna heijastinpäivä täyttää jo 10 vuotta! Liikenneturvan lanseeraamaa päivää vietettiin ensimmäisen kerran vuonna 2013. Teemapäiviä ja tempauksia tarvitaan myös liikenneturvallisuustyössä, koska unohtaminen on inhimillistä. Oikea-aikainen muistutus kannustaa tekemään turvallisia valintoja.
Heijastinpäivä muistuttaa heijastimen käytön tärkeydestä ja kannustaa käynnistämään heijastinkauden – viimeistään heijastinpäivänä.
Flickr-sivuillamme olevia kuvia voi käyttää ei-kaupalliseen viestintään. (Avautuu uuteen ikkunaan) Heijastin-albumissa on useita kuvia ja infograafeja ladattavaksi. Kuvaajan/kuvittajan nimi sekä Liikenneturva mainittava lähteenä kuvia käytettäessä.

Jalankulkijan näkyminen pimeällä
Jalankulkijan on lain mukaan pimeällä liikkuessaan yleensä käytettävä heijastinta.
Kaukovaloilla ajava autoilija näkee ilman heijastinta pimeällä tiellä kulkevan jalankulkijan noin 150 metrin etäisyydeltä vaatetuksesta ja auton valoista riippuen. Heijastinta tai heijastinliiviä käyttävä nähdään jopa yli 600 metrin päästä.
Kohtaamistilanteessa lähivaloilla ajava autoilija havaitsee ilman heijastinta kulkevan henkilön vasta noin 50 metrin päästä, kun jalankulkijan heijastin voi näkyä jo 350 metrin etäisyydeltä.
Valaistuissa taajamissakin voi olla vaikea havaita pimeän aikaan liikkuvia jalankulkijoita ja pyöräilijöitä. Katu- ja mainosvalot sekä puiden ja pensaiden varjot hankaloittavat havainnointia. Sade, sumu ja huurtuneet ikkunat heikentävät kuljettajan näkymää. Näkemiseen vaikuttavat myös valojen kunto sekä tuulilasin likaantuminen.

Jalankulkuonnettomuudet pimeällä
Kaikista jalankulkijoiden kuolemantapauksista vuonna 2020 reilusti yli puolet tapahtui pimeällä tai hämärässä. Liikenneonnettomuuksien tutkijalautakunnat arvioivat, että heijastin olisi mahdollisesti pelastanut kuolemalta kaksi heijastinta käyttämätöntä, pimeällä onnettomuuteen joutunutta jalankulkijaa (OTI vuosiraportti 2020 (Avautuu uuteen ikkunaan)).
Liikenneturvan seurantojen mukaan noin joka toinen jalankulkija käyttää heijastinta (52 % vuonna 2021).
Heijastimen paikka – kiinnitä heijastin oikein
Heijastimia on vapaasti riippuvia, irrotettavia ja kiinteitä. Riippuva heijastin kiinnitetään polven korkeudelle niin, että se pääsee vapaasti heilumaan. Autoilija havaitsee parhaiten tien puoleiselle sivulle kiinnitetyn heijastimen. Riippuheijastimen pitää päästä heilumaan vapaasti ja näkyä sekä eteen, taakse että sivulle.
Kiinnitä stretch- tai jousiheijastin kumpaankin käsivarteen, jolloin näyt joka suunnasta. Heijastimen voi kiinnittää myös sääreen, jos käytössä on useampia heijastimia.
Erilaiset heijastimet eivät ole toisiaan poissulkevia vaan toisiaan täydentäviä. Mitä useampia heijastimia käytetään, sen paremmin autoilija näkee pimeässä tai hämärässä kulkevan jalankulkijan. Molemmin puolin kiinnitetyt heijastimet takaavat näkyvyyden joka suunnasta.

Varmista myös lemmikin näkyvyys
Laki velvoittaa jalankulkijoita yleensä käyttämään asianmukaista heijastinta pimeän aikana liikkuessaan. Hyvälaatuinen heijastava huomioliivi, hihna, panta tai valjas on myös jalankulkijan seurana liikkuvan koiran tai muun lemmikkieläimen turvana hämärän aikaan. Tummakarvaista koiraa voi olla erittäin vaikea havainnoida pimeässä. Pimeästä erottuva koira auttaa myös omistajaansa näkymään.
Heijastavia tuotteita valittaessa tulee huomioida, että yhtenäistä heijastavaa pintaa on mahdollisimman paljon ja että koira erottuu kaikista suunnista. Huomioliivi on usein turvallisin vaihtoehto. Talutushihnaan kiinnitetty heijastin puolestaan auttaa erityisesti pyöräilijöitä huomioimaan hihnan.
Metsästyskoiralla huomioliivin, heijastavan tai valolla varustetun pannan tai valjaiden käyttö voi estää vakavan loukkaantumisen, jos koira syöksyy saaliin perässä tielle ja muun liikenteen keskelle.
Asianmukainen heijastin
Jalankulkijan heijastimet määritellään henkilönsuojainasetuksen (EU) 2016/425 perusteella. Heijastimien näkyvyys varmennetaan mittaamalla muun muassa heijastimen kokonaisvalovoima ja pinta-ala standardin EN 17353:2020 mukaan. Myytävien heijastinten tulee täyttää standardin vaatimukset ja olla CE-hyväksyttyjä. Tämä on syytä tarkistaa ennen ostopäätöksen tekoa.
Asianmukaisen heijastimen myyntipakkauksesta löytyvät seuraavat tiedot:
- CE-merkintä
- EN 17353:2020
- tyyppitarkastuksen suorittaneen tahon tiedot
- käyttöohjeet
- valmistaja.
Myös heijastinliivillä voidaan tehostaa näkymistä hämärässä ja päivänvalossa. Hankkiessasi heijastinliivejä, varmista, että myös ne ovat CE-hyväksytyt ja että niistä löytyy EN-merkintä. Heijastinliiveissä on käytössä kahta merkintää. EN 17353:2020 on standardi liiveissä, jotka on tarkoitettu tilanteisiin, joissa riski on kohtalainen. Ammattikäyttöön tarkoitetuissa liiveissä standardimerkintä on EN ISO 20471 (entinen EN 471).
Standardi EN 17353:2020 korvaa vanhat EN 13356- ja EN 1150 -standardit. Vanhojen standardien mukaan tyyppihyväksyttyjä heijastimia ja heijastinliivejä on edelleen myynnissä ja niitä voi huoletta käyttää.
Itsetehty heijastin ei välttämättä heijasta riittävästi
Itsetehty heijastin ei ole virallisesti heijastin vaan heijastava tuote. Jos askartelet itse heijastavista materiaaleista, kankaista, langoista tms. heijastavia asusteita, muista, ettei niissä heijastavuus välttämättä ole asianmukaisen heijastimen luokkaa. Itsetehdyt heijastavat koristeet täydentävät pimeän ajan asustusta, mutta niiden rinnalla kannattaa käyttää varsinaista heijastinta. Näin varmistat, että näyt riittävän pitkälle.
Liikenneturva jakaa heijastimia omissa tapahtumissaan
Liikenneturva jakaa pääsääntöisesti heijastimia vain omissa tapahtumissaan. Muun muassa kustannussyistä johtuen heijastimia ei ole yleisesti jaossa.