Siirry sisältöön

Lumen auraus alikulkutunneleiden kohdalla

Kävelin eräästä alikulkutunnelista noin klo 8.40, kun lumiaura ajoi lumet alas kevyenliikenteenväylälle tunnelin toiselle puolelle. Mukana oli isojakin paakkuja ja onneksi alla ei juuri silloin sattunut olemaan lapsia. Vähän aiemmin tuosta tunnelista kulki pieniäkin lapsia.

Mitä tälle asialle voisi tehdä? Onkohan sama ongelma muuallakin?

Valitettavasti lumenauraustilanteeseen liittyvään vaaraan alikulkutunneleiden kohdalla ei ole olemassa täydellistä ratkaisua sen poistamiseksi. Alikulkutunneleiden kohdilla silloilla tulisi käyttää verkkokaidetta, joka suojaa sillan alapuolella kulkevaa kevyttä liikennettä. Verkon tarkoituksena on pyrkiä pysäyttämään suurin osan aurauslumesta ja kaikki sen kokoiset lumi- ja jääpaakut, jotka voisivat vahingoittaa alla kulkevaa liikennettä. Tällainen verkkokaide saattaa löytyä myös kuvaamastasi paikasta.

Lisäksi tienpidon urakoitsijat pyrkivät taatusti omalla ennakoivalla havainnoinnillaan ja nopeutta alentamalla vähentämään alikulun läheisyydessä liikkuvien tienkäyttäjien riskiä joutua mahdollisesti aurattavan lumen seassa olevien lumi- tai jääpaukkujen vaaraan. Haasteita tällaisen tilanteen turvalliseen hoitamiseen tuo toki niin pimeys kuin muutkin tilanneympäristöön liittyvät mahdolliset näköesteet alikulkuväylälle.