Siirry sisältöön

Mökkireissu turvallisesti – tarkkaavaisena maanteillä ja vesiväylillä

Turvallinen ja mieluisa mökkiloma alkaa jo kotoa. Liikenneturva ja Itä-Suomen poliisi muistuttavat, että auto ja matkustajat tulee pakata huolellisesti ja että päihteet eivät kuulu tie- eikä vesiliikenteeseen. Kesälomamatkalla on syytä varata riittävästi aikaa, jotta kuljettajan tarkkaavaisuus liikenteeseen säilyy.

Hyvillä mielin ja levänneenä liikenteeseen lähtevät lomailijat viihtyvät yhdessä myös autossa. Kuljettajaa auttava ja kartturina toimiva apukuljettaja varmistaa omalta osaltaan turvallisen perille pääsyn. Hyvin pakatut ja kiinnitetyt tavarat pysyvät paikoillaan myös mahdollisissa äkkijarrutuksissa. Lomalle mukaan lähtenyt lemmikkieläin matkustaa turvavyövaljaissa tai autoon kiinnitetyssä häkissä.  Myös ajoneuvon kunto on syytä tarkistaa: muun muassa onko pissapojassa riittävästi vettä, renkaissa sopivasti ilmaa ja moottorissa öljyä.

Liiku muut huomioiden

Kesällä liikenteessä on paljon muita kulkijoita ja erilaisia liikennevälineitä. Pyöräilijöiden sekä matkailuautojen määrä lisääntyy ja heidät tulee huomioida varsinkin ohitustilanteissa. Tee ohitus vain, kun se on varmasti turvallista ja jätä varsinkin pyöräilijään riittävä turvaväli myös sivuttaissuunnassa.

”Liikenne on yhteispeliä ja kesällä Suomen maanteillä on monenlaista kulkijaa, jotka tulee ottaa huomioon”, huomauttaa Liikenneturvan yhteyspäällikkö Eini Karvonen.

”Kiire ei saisi olla kenelläkään vaan aikaa siirtymisiin tulisi varata mieluiten enemmän kuin vähemmän, jotta turhat ohitukset voi jättää tekemättä ja tärkeistä lepotauoista ei tarvitse tinkiä”, Karvonen jatkaa.

Muista myös vesiliikenneturvallisuus

Moni mökkeilee vesistöjen äärellä ja mökkirannasta löytyykin usein joku menopeli, jolla pääsee vesille. Jos kyseessä on moottoroitu vesiliikenneväline, kuten vesijetti tai moottorivene, tulee vesiteiden säännöt ottaa haltuun ennen kuin niillä lähtee liikenteeseen. Useilla vesialueilla on käytössä nopeusrajoitukset, joita pitää noudattaa siinä missä maantielläkin. Muut vesilläliikkujat tulee ottaa huomioon, joita kesäaikaan voi olla niin soutuveneestä ja SUP-lautailijasta isoon moottoriveneeseen ja nopeaan ja ketterään vesijettiin.

On hyvä muistaa, ettei vesiliikenteessä ole oikeuksia, ainoastaan velvollisuuksia ja hyvä tähystys pitää olla koko ajan päällä. Pelastusliivi auttaa ainoastaan, jos se on puettu päälle ja veneen turvavarusteiden tulee olla mukana ja helposti esiin otettavissa. Mahdollisen vuokramökin veneen varustelu tulee selvittää ja tarkistaa, että mökillä on riittävästi pelastusliivejä. Vieraisiin vesiin kannattaa tutustua etukäteen alueen vesistökartan avulla.

”Vesijetit ovat yleinen mielipahan aiheuttaja mökkeilijälle. Vesijeteillä voi kuitenkin myös ajaa rauhallisesti ja häiriköimättä muita”, kertoo Itä-Suomen poliisilaitoksen komisario Seppo Porokka.

”Kohtuullisesti pitää myös sietää ääniä ja elämää naapurimökeiltä. Suomen kesä on kuitenkin lyhyt ja siitä pitää voida nauttia monin eri tavoin”, Porokka muistuttaa.

Viisi vinkkiä turvalliseen mökkilomaan – maissa ja vesillä

  • Lomaile rennosti. Ylimääräinen stressi heijastuu myös käyttäytymiseen.
  • Jos otat, et aja. Jos ajat, et ota. 
  • Muista turvavyö autossa ja pelastusliivit veneessä.
  • Noudata nopeusrajoituksia.
  • Ohita vain, jos se on turvallista. 

Lisätietoja:

Eini Karvonen, yhteyspäällikkö, Liikenneturva, puh. 020 728 2395
Seppo Porokka, komisario, Itä-Suomen Poliisilaitos, puh. 0295 456 661