Siirry sisältöön
Nuori pyöräilee kypärä päässään

Liikenneturva hakee nuoria mukaan liikenneturvallisuustyöhön

Oletko 14–20-vuotias ja haluat oppia uutta liikenteestä sekä saada uusia kavereita ympäri Suomen? Haluatko järjestää liikenneturvallisuustempauksia? Hae mukaan Liikenneturvan nuorten vaikuttajaryhmään.

Etsimme liikenteestä kiinnostuneita nuoria Liikenneturvan nuorten vaikuttajaryhmään. Ryhmässä saat tietoa ajankohtaisista liikenneturvallisuusasioista Suomessa ja Euroopassa. Lisäksi pääset suunnittelemaan ja toteuttamaan liikenneturvallisuustempauksia. Toimintaan osallistumisesta saa todistuksen, jota voi hyödyntää esimerkiksi työnhaussa.

Mikä oli nuorten vaikuttajaryhmäläisten mielestä parasta toiminnassa viime vuonna?

”Yhdessä tekeminen ja toisiin vaikuttajaryhmäläisiin tutustuminen viikonlopputapaamisissa.”
”Uuden oppiminen, tykkäsin mm. ajokorttilakikeskustelusta ja sähköpotkulautainfosta.”

Vuonna 2022 ryhmä kokoontui 2 kertaa livenä ja 9 kertaa etänä. Vuonna 2023 on tavoitteena järjestää useampia lähitapaamisia. Osallistuminen toimintaa on ryhmän jäsenille ilmaista ja korvaamme matka- ja majoituskulut sekä ruokakulut live-tapaamisten osalta. Alaikäisiltä osallistujilta tarvitaan huoltajan lupa.

Etsimme sinua, joka

  • olet 14–20-vuotias
  • olet kiinnostunut liikenteestä ja liikenneturvallisuudesta
  • haluat vaikuttaa nuoria koskeviin asioihin

Aiempi kokemus tai liikenneasioiden asiantuntemus ei ole tarpeen. Riittää, että olet kiinnostunut aihepiiristä ja sinulla on halua vaikuttaa.

Hae mukaan lähettämällä hakemus 19.03.2023 mennessä.

Jos sinulla on kysyttävää, ota yhteyttä Hannaan, joka koordinoi nuorten vaikuttajaryhmää.