Tiedote
Autoilu, Moottoripyöräily, Raskas liikenne
Valtakunnallinen

Liikenneturvan kyselyssä* 43 prosenttia kuljettajista kertoi pitävänsä riittävän turvavälin edellä ajavaan aina. Reilu kymmenesosa myöntää, ettei turvaväli ole riittävä kuin silloin tällöin (8 %) tai harvoin (4 %).

Liikenneturvan yhteyspäällikkö Tuula Taskinen muistuttaa, että riittävän turvavälin kanssa näkee paremmin sen, mitä edessä tapahtuu, kun edellä menevä ei estä näkymää. Turvaväli auttaa ennakoimaan tilanteita ja kuljettaja säilyttää pelivaran yllätysten varalle. Ajaminen on myös tasaisempaa ja taloudellisempaa.

”Riittävän turvavälin arviointi voi kuitenkin heittää tien päällä etenkin, jos itse kärkkyy ohituspaikkaa. Itse ei välttämättä koe takapuskurissa roikkumista niin stressaavana kuin edellä ajava. Puskurissa hiillostaminen säilyy kuitenkin kyselyissämme yhtenä liikenteessä eniten ärsyttävistä asioista. Pitämällä turvaväliä lisäät paitsi omaa turvallisuuttasi, teet myös palveluksen kanssakuljettajalle. Myös liikenteen ilmapiiri paranee”, Taskinen kannustaa.

Turvaväli tarpeellinen työkalu myös ohitustilanteissa

Etenkin kesällä liikkujien kirjo tien päällä moninaistuu. On kaksipyöräisiä, museoautoja, työkoneita, karavaanareita ja muita erilaisia kuljetuksia, joiden vauhti voi olla hiljaisempi.

”Valitettavasti automainosten näyttämä kuva auringonlaskuun kuljettavista tyhjistä teistä ei ole liikenteen arkea. Jos kuljettaja ajautuu jatkuvasti tilanteisiin, jossa kokee, että edellä ajavan ohi pitäisi päästä, on syytä tarkastella omaa kaasujalkaa kriittisesti. Ohittamaan lähtevällä on vastuu ohittamisen turvallisuudesta. Sääntöjen rikkomiselle tai ylinopeudelle ei ohittaminen anna erillislupaa”, Taskinen painottaa.

Esimerkiksi ohituskieltoalueella tai risteyksissä ei saa ohittaa, eikä ohitus anna lupaa ylittää sulkuviivaa. Näkemää ja ohitustilaa tulee olla riittävästi ja kunnon turvavälin ohitettavaan tulee säilyä niin ennen ohitusta, sen aikana kuin sen jälkeen. Jos ohitusta ei voi tehdä turvallisesti, on jäätävä ajamaan hitaamman kulkijan taakse riittävän etäälle.

Myös ohitettavalla on velvollisuus omalta osaltaan varmistaa ohituksen turvallisuus. Ohitustilannetta ei saa hankaloittaa esimerkiksi nostamalla omaa nopeutta, vaikka perässä roikkuminen ärsyttäisikin.

”Jokainen voi syystä tai toisesta ajaa muuta liikennettä hitaammin. Silloin voi omaa ajoa rytmittää ja ottaa muu liikenne huomioon ajamalla aika ajoin levähdyspaikalle – etenkin jos taakse on alkanut kertyä jonoa. Taustapeilejä kannattaa siis muistaa seurata. Yhteispelillä saadaan aikaan miellyttävä ja turvallinen kesäliikenne kaikille”, Taskinen toivottaa.

Muista aina ohittaessasi:

  • Onko ohittamisesta tullut sinulle vain tapa? Harkitse ohitustarve aina ennen päätöstä lähteä ohittamaan. Letkassa on turvallisempaa tyytyä matkavauhtiin ja soljua liikennevirran mukana.
  • Ennen ohitusta seuraa takana tulevaa liikennettä ja varmista, että edessä oleva tieosuus on tyhjä riittävän pitkältä matkalta. Ohittaminen vaatii yllättävän paljon tilaa.
  • Aloita ohittaminen riittävän etäältä ohitettavasta. Näytä suuntamerkkiä lähtiessäsi ohittamaan ja omalle kaistalle palatessasi. Muista loiva liike kaistaa vaihtaessa.
  • Varmista turvaväli ohitettavaan ajoneuvoon. Palaa omalle kaistalle vasta, kun näet taustapeilistä ohitettavan ajoneuvon kokonaisuudessaan.
  • Ohittaa ei saa lähteä ohituskieltoalueella tai risteyksissä. Ohittaminen ei myöskään anna erillislupaa ylinopeudelle.

 

*Liikenneturvan kysely tehtiin marras-joulukuussa 2020. Kyselyn toteutti Liikenneturvan toimeksiannosta Kantar TNS Oy ja siihen vastasi yhteensä 1017 henkilöä, joista autoilevia oli 81 prosenttia.