Siirry sisältöön
Liukuesteet kuvattuina rivissä.

Liukastumiset kuriin – käyttökokemuksia liukuesteistä

Talvisin tapahtuvat kaatumiset ovat useimmiten liukastumisia ulkona. Kävelijän oma ennakointi, keliin sopivat jalkineet ja liukuesteet auttavat pysymään pystyssä. Liikenneturvalaiset kokeilivat erilaisia liukuesteitä talvella 2020. Käyttökokemuksia koottiin yhteiseen blogiin.

Liikenneturva kustantaa henkilöstölleen liukuesteet estämään liukastumisia ja niistä syntyviä tapaturmia. Tästä innostuneena viiden hengen ryhmä kokeili talvella 2020 erilaisia liukuesteitä. Kokeilussa olivat koko pohjan peittävät liukuesteet, päkiä- ja kantapääliukuesteet, itseruuvattavat nastat ja kitkakengät. Jokaisella oli käytössään joko yhdet tai kahdet erilaiset turvavarusteet. Käyttökokemuksia on kirjattu tuotekohtaisesti ja jokainen käytti tuotteita työaikana tai vapaa-ajallaan ja arvioi niitä omaan käyttöönsä peilaten.

Liukuesteiden hankinnassa tärkeintä on valita ne oman tarpeeseen ja käyttöön sopiviksi. Lenkkeilyssä ja kaupunkikäytössä tarve on useimmiten erilainen. Kun olet hankkimassa liukuesteitä, ota kauppaan mukaan ne kengät, joiden kanssa liukuesteitä pidät.

Yleistä nastallisista kengistä ja liukuesteistä

Osa nastoista tuntuu kengän pohjan alla varsinkin silloin, kun käytössä on vaikkapa vain päkiäliukueste. Liukuesteet myös muuttavat kävelyasentoa, jos kyseessä on vain pohjan osaan tuleva liukueste. Käyttäjiä mietitytti myös kumiremmeillä varustettujen liukuesteiden kestävyys: kun liukuesteitä ottaa pois ja laittaa takaisin, kumi löystyy.

Sisätiloissa liikkuvalle nastakengät tai −liukuesteet eivät ole paras mahdollinen valinta. Esimerkiksi kivilattialla ne ovat äärimmäisen liukkaat. Testissä mukana olleet ProClaw −liukuesteet toimivat sisätiloissakin, kunhan nastat napsauttaa pois käytöstä. Myynnissä on myös kengän pohjan peittäviä nastasuojia, jotka on suunniteltu käytettäväksi nastakenkien kanssa. Kumartelulta ja kyykkäämiseltä ei tosin voi välttyä, kun liukuesteitä pukee ja ottaa pois. Tuolikin on usein tarpeellinen. Parhaiten nastaliukueste sopii ulkoilijalle, joka haluaa hyvää pitoa keliolosuhteista riippumatta. 

Liukuesteet

Koko pohjan peittävä liukueste, Tuisku

Koko pohjan peittävät liukuesteet
  • Helppokäyttöinen näppäräsormisille.
  • Hyvä pito myös jäällä.
  • Nastojen määrällä ja koolla on väliä: mitä enemmän ja mitä isompia nastoja, sitä parempi pito.


Perinteinen kumiremmeillä kengän pohjaan viritettävä koko pohjan peittävä nastaliukueste on hyvä valinta helppokäyttöisyyttä ja hyvää pitoa arvostavalle. Liukuesteet saa vedettyä melkeinpä minkä tahansa tasapohjaisen kengän päälle nopeasti eikä riisumisessa mene ketterältä montakaan sekuntia, kankeampi tarvitsee hieman enemmän aikaa ja usein myös tuolin. Mustassa talvikengässä liukuesteitä ei edes pahemmin erota.

Päkiäliukuesteet, ICE8

  • Hyvä pito myös jäällä.
  • Sopii myös sirojen ja korollisten kenkien kanssa.

Yhden koon päkiäliukueste oli käytössä sekä siron, korollisen että tavallisen talvikengän kanssa. Päkiän alle asettui viisi vahvanoloista nastaa. Korollisen kengän ohuen pohjan alla ne tuntuivat kävellessä, mutta lyhyillä siirtymillä liukueste toi turvaa.

Käyttäjän kengänkoko oli 38. Liukueste olisi voinut istua hieman napakammin. Tavallisen talvikengän kanssa liukueste valui kannan päältä pois kahdesti jo ensimmäisellä käyttökerralla.

Kantaliukueste, ProClaw

  • Helppo kiinnitys tarranauhojen avulla.
  • Nastat saa mekanismin ansiosta helposti päälle tai pois.
  • Hyvä pito myös jäällä.
  • Heijastimesta plussaa, siitä näkee myös onko liukueste päällä vai ei.

Mainoksen mukaan patentoidun liukuesteen nastat saa esille tai piiloon sekunneissa. Se on totta. Takana oleva mekanismi on helppokäyttöinen ja kevyt.

Testaajan kengän koko oli 38 ja testissä oli L-koko. Se tuntui ensin suurelta, mutta istui paksuihin talvikenkiin hyvin. Mekanismi nostaa kantapäätä reilun sentin, joten kävelyasento muuttuu. Liukueste meni päälle itsekseen myös pari kertaa.

Ruuvattava nasta

  • Pitää jäällä kuin jäällä ja säällä kuin säällä.
  • Edullinen, pussillinen nastoja ja ruuvauskärki maksaa 10-20 euroa.
  • Nastoja voi laittaa tarvittavan määrän.
  • Nastat pysyvät hyvin paikallaan.
  • Kierrätettävä, eli ruuvattavissa irti ja vaihdettavissa toisiin kenkiin.

Ruuvattava nasta sopii sellaiselle, jolla on useampi pari hyviä vanhoja talvikenkiä, eikä sen vuoksi ole tarvetta ostaa kokonaan uusia tehdastekoisia nastakenkiä.

Kauppareissulle voi laittaa jalkaan toiset nastattomat talvikengät. Irtonastojen ruuvaaminen onnistuu ruuvinvääntimellä kumipohjaan helposti, kunhan kengissä on riittävän paksu pohja. Paketin tarvikkeiden lisäksi tarvitsee vain ruuvinvääntimen. Suurin aika asennuksessa kuluu nastojen sommitteluun kenkien pohjaan. Irtonastojen ruuvailu vaatii vähän vaivannäköä ja sorminäppäryyttä, sekä riittävän paksupohjaiset kengät.

Kitkapohjakengät

  • Helppokäyttöiset, voi kävellä myös sisällä.
  • Riittävän hyvä pito talvikeleillä.
  • Laaja valikoima, sopivuus myös normaaliin työpukeutumiseen.

Jos nastalliset liukuesteet tai -kengät eivät ole ratkaisu, voi kitkapohjakengistä löytyä apua. Käyttökokemusta testaajalla on jo viidestä erilaisesta kitkakenkäparista. Hän kokee, että ne riittävät hänen tarpeisiinsa hyvin.

Kitkapohjakengissä pitoa on lisätty pohjan kuvioinnilla ja pohjamateriaalin laadulla. Ne pitävät riittävästi suurimmalla osalla talvikeleistä, jos käyttäjällä on normaali liikkumiskyky tallessa. Liukkaimmillakin keleillä kitkapohjat luistavat vähemmän kuin tavalliset kengät ja antavat hieman enemmän aikaa reagoida pintojen liukkauden muutoksiin. Kaikkein jäisimmillä keleillä kitkapohjat eivät välttämättä riitä, vaan silloin tarvitaan nastakengät.

Liukastumistapaturmia sattuu kaikenikäisille. Kuka tahansa voi liukastua ja autoilijakin on aina osan matkasta kävelijä. Joten ennakoi, valitse kengät kelin mukaan ja varaa aikaa matkoihin. Pysytään pystyssä!

Tekstit ja kuvat: Innokas Liikenneturvan testaustiimi