Siirry sisältöön
Autoilija ja pyöräilijä antavat tietä suojatiellä käveleville jalankulkijoille. Kävelijät tervehtivät autoa ja pyöräilijää kulkiessaan tien yli.

Kolmasosa suomalaisista purkaa kiukkuaan liikenteessä

Liikenteessä liikutaan monilla eri kulkutavoilla. Liikenneturvallisuuden ylläpitäminen edellyttää kaikkien osapuolten yhteistyötä ja toistensa kunnioittamista. Liikenneturva on huolissaan liikennekulttuuriin syntyneestä vastakkainasettelusta eri kulkumuotojen välillä.

Tunnekuohuilu liikenteessä on turhaa

Liikenneturvan kyselyn* mukaan lähes joka kolmas suomalaisista purkaa ainakin joskus kiukkua saman tien tilanteen toiselle osapuolelle, jos liikennetilanne suututtaa. 15 % jatkaa kiukun purkamista myös muihin liikkujiin matkan jatkuessa.

Liikenteessä ärsyttävät yllättävät tilanteet. Kun liikenteessä joutuu tilanteeseen, joka ärsyttää, voi itse valita miten toimia. Jos asiaa jää märehtimään, tunnekuohukin jää päälle. Jopa kolme neljästä suomalaisesta jää miettimään suuttumisen aiheuttanutta asiaa tapahtuneen jälkeenkin.

Liikenneturvan suunnittelija Tomi Niemi huomauttaa, että kiukun purkaminen liikenteessä aiheuttaa vaaratilanteita ja lisää onnettomuusriskiä.

”Ihmiset ärsyyntyvät, jos toinen osapuoli ei toimi odotetulla tavalla, esimerkiksi sääntöjen tai kokemukseen perustuen. Silloin tilanne tulee itselle yllätyksenä ja se aiheuttaa tunnekuohun” Niemi sanoo

Kun keskittyy omaan kulkemiseen eikä juutu toisen tekemään virheeseen, poistuu huomio ärsytyksen aiheesta. Tämä hälventää tunnekuohun nopeasti.

Miten toimit, jos joudut liikenteessä tilanteeseen, joka suututtaa sinua:

Näe ihminen liikenteessä

Sosiaalisessa mediassa nousee usein esiin, että ”pyöräilijät eivät tunne liikennesääntöjä” tai ”autoilijat eivät osaa väistää pyöräilijöitä”. Eri tienkäyttäjäryhmien välillä esiintyy kasvavaa kiistaa etenkin liikennesääntöjen tulkinnasta, väistämisvelvollisuuksista ja tilan jakamisesta. Tällainen vastakkainasettelu voi johtaa turhautumiseen, aggressiiviseen käyttäytymiseen ja jopa liikenneonnettomuuksiin.

Todellisuudessa jokainen liikenteessä liikkuja on ihminen, jonka kulkumuodot vaihtelevat tarpeen mukaan. Välillä kävellään, välillä pyöräillään ja välillä ajetaan autolla tai käytetään linja-autoa tai taksia.

”Ihminen on erehtyväinen ja virheitä tehdään myös liikenteessä. Omista oikeuksista luopuminen vahingon välttämiseksi on silloin tarpeellista ja verenpaineen nostattaminen turhaa.” Niemi muistuttaa. ”Oikea tilannenopeus ja yllättävien liikkeiden välttäminen auttaa kaikkia tiellä liikkujia.”

Positiivisuuden kierre toimii myös liikenteessä

Ilahduttava liikennetilanne kannustaa myönteisempään matkan jatkumiseen. Kun liikenteessä ajautuu tilanteeseen, joka ilahduttaa, kasvattaa se positiivisuuden kierrettä: neljä viidestä suomalaisesta huomioi toiset liikkujat tavallista myönteisemmin, kun matka jatkuu ilahduttavan liikennetilanteen jälkeen.

Niemi kannustaa kokeilemaan positiivista viestintää liikenteessä:

”Kiitoksen sanominen ääneen tai kättä heilauttamalla saattaa kantaa pitkälle ja edistää positiivista vuorovaikutusta liikenteessä” Niemi toteaa. ”Positiivinen vuorovaikutus synnyttää omalta osaltaan turvallista liikennekulttuuria.”

Miten toimit, jos joudut liikenteessä tilanteeseen, joka ilahduttaa sinua:


*Liikenneturvan kyselytutkimuksen toteutti Kantar Public (nyk. Verian) kesällä 2023. Kyselyyn vastasi yhteensä 1000 henkilöä.