Siirry sisältöön
Kuvassa kaksi henkilöä pitelee useita roikkuvia heijastimia jalkakäytävän varrressa.

Heijastin käyttöön Jyväskylän heijastinpysäkiltä

Valtakunnallista heijastinpäivää vietetään jälleen lauantaina 1.10. Heijastinkauden alkaessa aukeavat myös Liikenneturvan ja JAPA ry:n organisoimat heijastinpysäkit Jyväskylässä. Heijastinpysäkkien teemana on kierrätys – eli niihin voi tuoda kotoa ylimääräiset heijastimet tai ottaa mukaansa heijastimen, jos sellainen puuttuu itseltä.

Liikenneturvan ja Jyväskylän kestävä kehitys JAPA ry:n heijastimien kierrätyspysäkit aukeavat Jyväskylässä perjantaina 30.9. aamupäivällä. Pysäkit sijaitsevat Jyväskylän keskustan tuntumassa Kinakujan sillalla, Ylistön sillalla sekä Köyhälammen edustalla pyörälaskurin kohdalla. Heijastinpysäkit ovat lähellä vilkkaita kävely- ja pyöräilyreittejä ja ne muistuttavat ohikulkijoita heijastinkauden alkamisesta. Pysäkiltä voi ottaa mukaansa heijastimen omaa näkyvyyttä parantamaan. Sinne voi myös tuoda kotoa löytyvät ylimääräiset, käyttökelpoiset heijastimet. Tavoitteena on, että mahdollisimman moni heijastin olisi hyötykäytössä, eikä turhan panttina kodin laatikoissa.

Heijastinpysäkkiä täydennetään lokakuun ensimmäisen viikon ajan. Heijastimet pysäkille lahjoittaa Liikenneturva, JAPA – Jyväskylän kestävä kehitys ry, Jyväskylän seudun joukkoliikenne, Mustankorkea Oy sekä Jytaksi – Jyväskylän Aluetaksi Oy.

Vain käytössä oleva heijastin auttaa

Heijastimia on vapaasti riippuvia, ranteiden ja nilkkojen ympärille laitettavia sekä vaatteisiin valmiiksi kiinnitettyjä. Erilaiset heijastimet täydentävät toisiaan, jalankulkijan olisi tärkeää varmistaa oma näkyvyys joka suuntaan.

”Riippuva heijastin kannattaa asettaa siten, että se pääsee heilumaan vapaasti. Riippuvan heijastimen hyvä paikka on melko alhaalla eli noin aikuisen polven korkeudella”, vinkkaa Liikenneturvan yhteyspäällikkö Leena Piippa.

Heijastimet kuluvat käytössä ja voivat pikkuhiljaa menettää heijastavuuttaan. Heijastimen toiminta perustuu siihen, että se heijastaa valon takaisin valolähteelle. Käytetyn heijastimen toimivuuden voi tarkistaa esimerkiksi taskulampputestin avulla.

”Jos heijastin on kovin naarmuuntunut tai se ei loista kirkkaasti lampun valossa, niin silloin sen oikea paikka on sekajätteessä eikä enää heijastinpysäkillä”, muistuttaa myös JAPA ry:n koordinaattori Paula Wilkman.

Heijastimen käyttö auttaa autoilijaa ennakoimaan

Pimeän ja hämärän aikaan autoilijoiden on hankalampi havaita jalankulkijoita, ja hyvä heijastin auttaa jalankulkijaa näkymään liikenteessä. Kaukovaloilla ajava autoilija näkee ilman heijastinta pimeällä tiellä kulkevan jalankulkijan noin 150 metrin etäisyydeltä vaatetuksesta ja auton valoista riippuen. Heijastinta tai heijastinliiviä käyttävä nähdään jopa yli 600 metrin päästä. Kohtaamistilanteessa lähivaloilla ajava autoilija havaitsee ilman heijastinta kulkevan henkilön vasta noin 50 metrin päästä, kun jalankulkijan heijastin voi näkyä jo 350 metrin etäisyydeltä.

Valaistuissa taajamissakin voi olla vaikea havaita pimeän aikaan liikkuvia jalankulkijoita. Katu- ja mainosvalot sekä puiden ja pensaiden varjot hankaloittavat havainnointia. Myös autoilijan on varmistettava valojen toimivuus ja sopeutettava nopeus turvalliseksi yhä pimeneviin ajo-olosuhteisiin.

Lisätietoja:

yhteyspäällikkö Leena Piippa, Liikenneturva, puh. 0400 640 688
koordinaattori Paula Wilkman, Jyväskylän kestävä kehitys JAPA ry, puh. 0400 361 365