Kiinnitä turvalaite autoon huolellisesti

Lapsi tarvitsee autossa turvalaitetta, kunnes on 135 senttimetriä pitkä. Näin sanoo myös laki.

Kiinnitä lapsen turvalaite (esimerkiksi turvaistuin) autoon huolellisesti. Lapselle turvallisin paikka autossa on takapenkki. 

Kiinnitä turvalaite käyttöohjeen mukaisesti. Tarkista auton ohjekirjasta, mihin turvalaitteen voi autossa kiinnittää. Jos lapsi matkustaa selkä ajosuuntaan päin, istuinta ei saa kiinnittää autossa paikalle, jossa on turvatyyny.

Ennen kuin lähdet ajamaan, tarkista, että istuin on tiukasti kiinni. Myös tyhjä istuin pitää kiinnittää paikalleen.

Turvakaukalo  

Vauvan ensimmäinen turvalaite on turvakaukalo. Kaukalo pitää asentaa niin, että lapsi on selkä ajosuuntaan päin.
Valitse turvalaite aina lapsen koon mukaan.

Katso video turvakaukalon käytöstä.

Turvaistuin       

Lapsi voi alkaa käyttää turvaistuinta, kun hänen painonsa ylittää turvakaukalon suosituspainon tai kaukalon pääntuen yläreuna on lapsen silmien korkeudella.

Pienen lapsen on turvallisempaa matkustaa selkä ajosuuntaan päin kuin kasvot ajosuuntaan päin. Suositellaan, että lasta kuljetetaan selkä ajosuuntaan päin niin kauan kuin hän sopii istuimeen, mutta ainakin kolmevuotiaaksi asti.

Valitse turvalaite aina lapsen koon mukaan.

Katso video turvaistuimen käytöstä.

Turvavyöistuin

Kun turvaistuin jää pieneksi, lapsi matkustaa turvallisesti turvavyöistuimessa. Turvavyöistuimessa auton turvavyö asettuu lapsella oikealle kohdalle.

Istuin suojaa lasta myös sivuilta, siksi se on turvallisempi kuin istuinkoroke.

Valitse turvalaite aina lapsen koon mukaan.

Katso video turvavyöistuimen käytöstä.

Istuinkoroke

Lapsi tarvitsee koon mukaan valittua turvalaitetta, kunnes on 135 senttimetriä pitkä. Isoimmat lapset voivat käyttää autossa istuinkoroketta.

Istuinkoroke on turvallinen tapa kuljettaa lasta autossa, ennen kuin lapsi alkaa käyttää pelkkää turvavyötä. Kun lapsi istuu istuinkorokkeella, turvavyö asettuu oikealle kohdalle.

Istuinkoroke pitää sijoittaa autossa penkille, jossa on pääntuki ja kolmipisteturvavyö. Kolmipiste-turvavyö on jokaisen auton vakiovaruste. Joissain autoissa takapenkin keskimmäisellä paikalla on lantiomallinen turvavyö. Istuinkoroketta ei saa käyttää penkillä, jossa on lantiomallinen turvavyö.

Valitse turvalaite aina lapsen koon mukaan.

Katso video istuinkorokkeen käytöstä.