Siirry sisältöön
Nuoret ylittämässä suojatietä pimeässä heijastimet heiluen.

Ota heijastin käyttöön nyt – unohdus yleisin syy käyttämättömyyteen

Liikenneturvan kyselyssä jopa 80 prosenttia suomalaisista kertoo käyttävänsä heijastinta pimeän aikaan aina tai yleensä. Heijastin jää matkasta useimmiten unohduksen takia. Perjantaina 1.10. vietetään jälleen valtakunnallista heijastinpäivää, joten nyt on hyvä hetki kiinnittää heijastimet ulkovaatteisiin.

Liikenneturvan kyselyn* mukaan 80 prosenttia suomalaisista kertoo varustautuvansa heijastimin aina tai yleensä pimeään aikaan liikkuessaan. Vain kolme vastaajaa sadasta kertoo, ettei käytä heijastinta koskaan ja 7 prosenttia käyttää vain, jos se on ulkovaatteessa valmiina. Yleisin syy käyttämättömyyteen on unohdus.

”Heijastimen käyttöä seurataan** vuosittain. Viime syksyn hämärissä heijastin oli käytössä joka toisella suomalaisella. Näyttää siis siltä, että pyrkimys ja tahto heijastimen käyttöön on vahva, mutta se ei aina konkretisoidu teoiksi. Unohduksen voi taklata siten, että varustaa käyttämänsä ulkovaatteet heijastimilla jo kauden alussa. Nyt on hyvä hetki siihen. Heijastinpäivä on startti syksyn ja talven heijastinkauteen”, lausuu Liikenneturvan yhteyspäällikkö Eero Kalmakoski.  

Autoilija – nopeuden alentaminen on tärkein turvatoimi pimeässä

Liikenneturvan kyselyn mukaan* seitsemän autoilijaa kymmenestä kertoo ajavansa aina tai usein alhaisemmalla nopeudella, jos keli on huono tai on pimeää. Nopeuden alentaminen lisää havainnointiaikaa. Auton ratissa tai pyörän satulassa pimeydestä tai sateesta johtuva huono näkyvyys on mahdollista paikata alentamalla ajonopeutta.

”Jaettu vastuu kuuluu liikenteeseen. Pimeällä autoilijan tulee hidastaa ja olla entistäkin tarkkaavaisempi ja jalankulkijan kannattaa varustautua heijastimilla. Kumpikaan ei ole toiselta pois ja näin liikenne saadaan yhdessä turvallisemmaksi”, muistuttaa Liikenneturvan suunnittelija Laura Loikkanen.

Kausi alkaa – ole #VahvastiNäkyvä. Lue lisää: Liikenneturva.fi/heijastin


*Liikenneturva ja Kantar TNS Oy selvittivät joulukuussa 2020 suomalaisten mielipiteitä ja kokemuksia liikenteestä. N=1017, joista autoilijoita 819.  (Avautuu uuteen ikkunaan)

** Liikenneturvan seurannat 2020. Noin joka toinen jalankulkija (53 %) oli varustautunut heijastimin pimeällä taajamassa, valaistuilla alueilla liikkuessaan. N=20019. Liikenneturva julkaisee tulokset ainoastaan koko maan tasolla. Alueellisia tuloksia ei eritellä, koska yksittäisten paikkakuntien tarkkailussa ajankohta ja säätila on saattanut vaikuttaa tulokseen.

Liikenneturva kysyi suomalaisilta syksyllä 2020 heijastimen käytöstä. Vain kolme prosenttia vastanneista kertoi, että ei käytä heijastinta koskaan tai käyttää vain harvoin. Jopa 80 prosenttia vastanneista käyttaä heijastin aina tai yleensä. Unohdus on yleisin syy olla käyttämättä heijastinta.