Siirry sisältöön
Autoja maantiellä ja jalankulkijoista varoittava liikennemerkki tien laidassa.

Maantieajon perusperiaate ei ole kaikilla hallussa

Maantiellä vasemmalle kääntyminen voi aiheuttaa kylmän hien otsalle, jos vastaantulevien jono on pitkä ja takapeilissä näkyvä auto on aivan peräpuskurissa kiinni. Liikenneturva antaa vinkit maantieajoon ja oikoo kääntymiseen liittyvän väärän tavan.

Liikenneturva selvitti alkukesästä suomalaisten mielipiteitä liikenteestä. Autoilijoilta kysyttiin, miten he toimivat, jos he joutuvat pysähtymään maantiellä vasemmalle kääntyessään.

Vastaukset paljastivat, että lähes viidesosa, 19 prosenttia, vastaajista kertoi kääntävänsä renkaat jo valmiiksi menosuuntaan eli vasemmalle. Omaa kantaansa asiaan ei osannut sanoa 15 % autoilijoista.

Jos maantiellä joudun pysähtymään kääntyessäni vasemmalle, käännän renkaat valmiiksi kääntymisen nopeuttamiseksi

N=1000, autoilevat.

Liikenneturvan suunnittelija Tomi Niemi ohjeistaa, miten tilanteessa toimitaan oikein ja miksi renkaiden kääntäminen menosuuntaan ei ole suositeltavaa.

”Kun maantiellä aikoo kääntyä risteyksestä vasemmalle, ensimmäisenä ja hyvissä ajoin tulee varmistaa peilit ja laittaa vilkku päälle. Näin kerrotaan myös takana ajaville, että liikenteen rytmi tulee muuttumaan. Sitten voi ottaa jalan pois kaasulta, jarruttaa ja ryhmittyä keskiviivan tuntumaan. Renkaat on hyvä jättää suoraan eteenpäin. Tällä pienennetään riskiä mahdollisessa peräänajotilanteessa, ettei päädy vastaantulevan auton eteen. Kun tie on vapaa, tarkistetaan vielä risteävä pyörätie ja jalkakäytävä ja käännytään.”

Maantieajossa erityishuomio turvaväliin

Juhannuksenkin menoliikenteessä maanteillä on tärkeintä pitää riittävää turvaväliä, jotta takana ajavilla on aikaa reagoida muutoksiin. Liian lyhyt välimatka voi johtaa peräänajoon ja pahimmillaan ketjukolariin, siksi etäisyydestä on tärkeä pitää huolta.

Maantienopeuksilla välin tulee olla hyvissä olosuhteissa noin 4 sekuntia ja metreinä sama kuin nopeuslukema – 80 km/h vauhdilla siis 80 metriä.

Eri kokoisten risteysten värittämiä kapeita kaksikaistaisia teitä on Suomessa paljon.

”Kaikkia risteyksiä ei ole helppo huomata perässä ajajan näkökulmasta. Turvavälillä saat aikaa ja annat tilaa. Maltillinen nopeus, tarkkaavaisuus ja vesiselvä kuski takaavat juhannusliikenteessäkin parhaiten perillepääsyn”, Niemi painottaa.

Vinkkilista päätieltä poistumiseen

  • Tunnista tuleva risteys.
  • Tarkasta peilit.
  • Laita vilkku hyvissä ajoin.
  • Ryhmity keskiviivan tuntumaan tai kääntyvien kaistalle.
  • Odota turvallista väliä ohjaus suorassa.
  • Varmista mahdollinen risteävä liikenne ennen kääntymistä.

*Liikenneturva selvitti suomalaisten ajatuksia liikenteestä kyselyllä keväällä 2025. Kyselyn toteutti Verian ja siihen vastasi yhteensä 1212 henkilöä, joista autoilevia on 82 prosenttia.