Siirry sisältöön
Auton kuljettaja laittaa puhelimen pois ajon ajaksi.

Työturvallisuuden sokea piste: Teams auton ratissa

Teams-palaverit tulivat koronan myötä rytinällä osaksi työelämää ja ne täyttävätkin tehokkaasti kalenterit. Työpäivän aikana pitäisi olla monessa eri paikassa yhtä aikaa, asioita on saatava eteenpäin ja deadlinet paukkuvat. Tällöin moni istahtaa auton rattiin ja aloittaa etäpalaverin. Onko se ihan ok?

Tarkkaamattomuuden aiheuttama turvallisuusriski on tunnistettu ja kännykän näpräämistä ajon aikana paheksutaan laajasti. Suurin ongelma ei ole puhelimen pitäminen kädessä vaan se, että aivot eivät multitaskaa. Ajaminen on jo itsessään kognitiivisesti monimutkainen prosessi, vaikka moni mieltää ”vain vähän kääntävänsä rattia”. Aivot vastaanottavat ja käsittelevät jatkuvasti informaatiota ja jos kuljettaja keskittyykin ajamisen sijasta palaveriin, onnettomuusriski kasvaa nopeasti.

Tehokkuus vastaan turvallisuus

Ajonaikaisista Teams-palavereista pidetään monella työpaikalla kynsin ja hampain kiinni tehokkuuden nimissä, vaikka niiden aiheuttamat riskit tunnistetaan ja myönnetään. Samat työpaikat nostavat usein turvallisuuden keskeiseksi arvoksi, mutta toimintatapoja ei olla halukkaita muuttamaan. Teams-kokouksiin osallistuminen autoa ajettaessa on kuitenkin valinta: se, että palaverikäytäntöjä ”ei voida” muuttaa, tarkoittaa yleensä, että niitä ”ei haluta” muuttaa.

Tästä päästään nopeasti isompien asioiden äärelle: toimiiko työyhteisö todella arvojensa mukaisesti ja mikä on oikeasti tärkeää? Pitäisikö työpaikalla miettiä kokonaisuutta laajemmin?

Viisi asiaa ajateltavaksi työpaikallasi

  1. Onko etäpalavereiden aikana sallittua kirjoittaa sähköposteja, lukea lehteä, neuloa sukkaa tai katsoa TikTok-videoita? Kaikenlainen oheispuuhastelu vie yhtä lailla huomiota palaverissa käsiteltävältä asialta. Jos odotuksena on, että osallistujat keskittyvät kokoukseen eivätkä häärää muuta, miksi autolla ajaminen on kuitenkin ok, vaikka se vie huomiota muualle?
  2. Täydet kalenterit ovat yleinen riesa. Palavereihin kutsutaan usein varmuuden vuoksi ihmisiä, joiden läsnäolo ei ole tarpeellista. Jos kokous vaatii aktiivista osallistumista ja läsnäoloa, sitä ei hoideta auton ratista. Missä määrin palaverisuma on itse aiheutettua ja nähdään merkkinä omasta tärkeydestä?
  3. Millaisen viestin johtoporras antaa työyhteisölle, kun joka palaverin alkuun pyytelee anteeksi huonoja yhteyksiä ”kun tässä autossa olen”.
  4. Jos joku muu toimintatapa aiheuttaisi yhtä selkeän turvallisuusriskin, puututtaisiinko siihen? Vai onko autolla ajaminen niin pyhä asia, ettei siihen haluta puuttua? Vai koetaanko todella, että autoa voi ajaa turvallisesti puolittaisilla aivoilla?
  5. Jos pahin tapahtuu ja Teams-palaverin viemä huomio johtaa liikenneonnettomuuteen, onko työyhteisö valmis maksamaan sen vaatiman hinnan?

Työpaikalla on toki tehtävä tulosta eikä asioita voida loputtomiin lykätä. Jos auton ratista käsin hoidettavat Teams-palaverit ovat enemmän sääntö kuin poikkeus, keskustelua palaverikäytännöistä ja toimintatavoista on syytä käydä. Työ ei saa aiheuttaa vaaraa tai haittaa tekijälleen. Etäkokoukseen ajon aikana keskittyvä kuljettaja on turvallisuusriski myös muille tiellä liikkujille. Tilannetta ei pelasta edes vänkäri, joka näpyttelee dioja eteenpäin samalla kun kuljettaja ajaa ja pitää esitystä.