Siirry sisältöön

Koiran kuljetus matkailuautossa tai pakettiautossa

Koiran kuljetus matkailuautossa/pakettiautossa.

Teidän sivuilla on ohjeistus, ettei koiraa saa kuljettaa henkilöauton umpinaisessa tavaratilassa. Halusin kysyä, että onkohan koiran kuljettaminen matkailuauton tai pakettiauton ohjaamosta eristetyssä asuintilassa sopivaa, kunhan koiran laittaa häkkiin tai kiinnittää turvavyövaljailla vaikkapa sängylle niin ettei koira lennä holtittomasti esimerkiksi kolaritilanteessa?

Mitkä on syyt ettei koiraa voisi jättää umpinaiseen tavaratilaan, jos koira on kytketty hyvin kiinni ja tavaratilassa on ikkunoita mutta ei näköyhteyttä ohjaamoon?

Olen rakentamassa pakettiautosta matkailuautoa, jossa väliseinä pidetään paikoillaan, mutta takatila olisi tilava sekä asuinkelpoinen. Pohdin mikä olisi fiksuin tapa järjestää suhteellisen isokokoisen koiran kuljetus. Jos esim. näköyhteys asumistilaan on jostain syystä erityisen tärkeä niin pystyn myös rakentamaan ikkunan väliseinään tätä varten.

Koiran kuljettamisesta säädetään laissa eläinten kuljetuksesta. Laki sanoo näin:

11 §
Kuljetus henkilöauton tavaratilassa
Eläimiä ei saa kaloja, matelijoita, sammakkoeläimiä ja selkärangattomia eläimiä lukuun ottamatta kuljettaa henkilöauton umpinaisessa tavaratilassa. Eläinten kuljettaminen on kuitenkin sallittua sellaisessa henkilöauton tavaratilassa, joka on riittävän suuri kuljetettavalle eläimelle ja josta on riittävän avoin yhteys auton matkustajatiloihin eikä eläimelle aiheudu kuljetuksesta tarpeetonta kärsimystä.

Syyt ovat siis eläinsuojelulliset. Koiran hyvinvoinnin kannalta tärkeää olisi sille riittävän tilava tila, jossa eläimen vointia pystytään tavalla tai toisella seuraamaan. Siksi yleensä näköyhteys olisi hyvä olla. Ja ikkunallinen tila varmistaa senkin, että tila on valoisa myös koiralle. Jos takatilan lämpötila ja olosuhteet mahdollistavat turvallisen matkateon ja tila on jotenkin valvottavissa, on suunnitelmasi mahdollinen. Väli-ikkuna voisi olla hyvä lisä. 

Poliisi tietysti tämän lain toteuttamista valvoo, ja heiltäkin voisi kysyä kommenttia.