Tiedote
Kävely ja pyöräily
Kuopio

Etenkin hämärän tai pimeän aikaan sekä sadesään tai muun näkyvyyttä haittaavan kelin vallitessa on pyörän ja pyöräilijän näkyvyys tärkeä turvallisuustekijä. Pimeällä pyöräillessä on ajon aikana oltava eteenpäin vaaleaa valoa näyttävä valaisin. Valoja edellytetään myös silloin, kun näkyvyys on huono. Silti vain joka toinen pyöräilee valoin*.

Vaikka itse vielä näkisi minne polkea, se ei tarkoita, että muut liikkujat havaitsisivat pimeän pyöräilijän ajoissa. Valotonta pyöräilijää ja heijastimetonta kävelijää voi olla vaikea havaita valojen ja varjojen kätköistä.

Liikenneturvan yhteyspäällikkö Tuula Taskinen kannustaa pyöräileviä varautumaan pimeneviin iltoihin ja aamuihin ottamalla pyörän valo aina mukaan, kun lähtee liikenteeseen pyörällä, vaikka valoisaa vielä olisikin. Näin voi ennakoida unohduksesta tai ajattelemattomuudesta johtuvaa valottomuutta.

Valon käytön lisäksi pimeällä pyöräilevän on hyvä suhteuttaa ajonopeus näkyvyysolojen mukaiseksi. Näin havaintojen tekoon jää enemmän aikaa ja pyörän saa pysäytettyä nopeammin ja hallitummin tarvittaessa.

Näkymistempaukset torstaina 13.10. Kuopiossa, Joensuussa ja Mikkelissä

Torstaina tempaistaan pyöräilijöiden ja kävelijöiden näkyvyyden puolesta Itä-Suomessa. Liikenneturvan ja poliisin yhteiset heijastinpartiot auttavat ihmisiä aamuliikenteessä näkemään ja näkymään.

"Jokainen voi osallistua tempaukseen tarkistamalla itse nyt kotonaan, että pyöränvalot ja heijastimet on paikoillaan ja toimivia. Piirongin laatikossa niistä ei ole mitään iloa", Taskinen vinkkaa.

Näkymistempaukset torstaina 13.10.

  • Kuopio:  Viestikadun liikenneympyrässa Niiralassa kiinnitetään heijastimia ja pyöränvaloja klo 7.15-8.00. Paikalla myös Kuopion suojatiesuojelijat, jotka jakavat enkeliheijastimia ja suojatietarroja. Ennen tempausta pastori Anu Kiviranta pitää pienen rukoushetken klo 7.00. Yhteistyössä mukana Kuopion kaupunki ja ev.lut. seurakunnat.
    Snellmanian risteyksessä kiinnitetään heijastimia ja pyöränvaloja klo 8.15 alkaen.
  • Joensuu: Siihtalan ABC:n kohdalla partioidaan joen rannassa klo 7.30 alkaen.
  • Mikkeli: Graanin pyörätiellä VT5:n alikulun kohdalla aloitetaan klo 7.30.

Taajamissakin pitää näkyä – omaksi parhaakseen

Taajamissakin tarvitaan heijastinta. Erityisesti näin syksyllä on katuvalojen katvealueilla tummiin pukeutuvaa hahmoa mahdoton erottaa hämärässä ja pimeässä.

Perinteinen jalankulkijan heijastimen paikka on polven korkeudella niin, että se heiluu vapaasti kaikkiin suuntiin. Usealla heijastimella tai heijastinliivillä erottuminen varmistuu parhaiten.

Polkupyöräilijällekin on iso apu heijastinten lisäksi heijastinliivistä, vaikka se ei pakollinen olekaan. Sen sijaan pyörässä tulee olla etu- ja takaheijastin, sivuheijastimet sekä ajovalo pimeän ja hämärän aikaan ajettaessa. Myös otsalamppu riittää, kunhan se antaa yhtäjaksoista valkoista tai keltaista valoa. Punainen valo voi palaa taaksepäin. Laki edellyttää polkupyörästä myös merkinantolaitetta, jota olisi oikeinkin suotavaa käyttää etenkin ohitustilanteissa.

Oman turvallisuutensa vuoksi talviajoa varten kannattaa pian vaihtaa polkupyöräänsä nastalliset renkaat. Myös vaalea kypärä erottuu näin syksyn pimeässä tummaa paremmin.

Lisätietoja:

Kuopio: yhteyspäällikkö Tuula Taskinen, Liikenneturva p. 040 8461422
ylikonstaapeli Timo Kokkonen, Itä-Suomen poliisilaitos, puh. 050 5681454

Joensuu: yhteyspäällikkö Mari Voutilainen, Liikenneturva p. 0400 960 177
komisario, Antti Lehikoinen, Itä-Suomen poliisilaitos, puh. 0295455097

Mikkeli: yhteyspäällikkö Eini Karvonen, Liikenneturva p. 040 5358898
ylikonstaapeli Seppo Tompuri, Itä-Suomen poliisilaitos puh. 050 3999299

*Liikenneturva tarkkailee pyöräilevien valojen käyttöä pimeällä valtakunnallisesti. Vuonna 2015 pyörän valoja käytti 47 prosenttia suomalaisista. Havaintojen määrä oli noin 6700.