Siirry sisältöön

Hiljennä, kun kohtaat hevosen – muista myös turvaväli

Huomaavaisuus on valttia, kun kohtaa hevosen tien päällä. Liikenneturva muistuttaa, että ratsukko tai hevoskärry on ohitettava hiljaisella nopeudella ja kunnon turvaväleillä. Seesteisinkin ratsu saattaa pelästyä, jos sen ohi kaasutellaan tai päristellään ajattelemattomasti.

Tiellä liikkuvaan ratsukkoon tai hevosajoneuvoon on suhtauduttava huomaavaisesti. Kun kohtaa hevosen, on ensinnäkin alennettava ajonopeutta ja tämän jälkeen seurattava ratsastajan käsimerkkejä. Jos tämä pyytää pysähtymään nostamalla käden pystyyn, on silloin pysähdyttävä.

”Hevonen on saaliseläin ja voi pillastua yllättävissä tilanteissa, vaikka se olisikin hyvin koulutettu ja totutettu liikenteeseen. Kun hevonen säikähtää, käyttäytyy se helposti arvaamattomasti ja voi paeta hallitsemattomasti. Tällöin se voi heittää ratsastajan selästään, hypätä ojaan tai tulla suoraan lähestyvän ajoneuvon eteen”, selvittää Liikenneturvan yhteyspäällikkö Tuula Taskinen.

Ratsukko on ohitettava rauhallisesti tasaisella nopeudella ja riittävin turvavälein joka suuntaan. Äkkinäisiä liikkeitä tai äänimerkkejä on ehdottomasti vältettävä, ja kaukovalot on vaihdettava lähivaloille ohituksen ajaksi.

”Jos vastaantulevien kaistalla on liikennettä, ei voi lähteä ohittamaan ratsukkoa. Silloin pitää rauhassa odottaa turvallista ohituspaikkaa. Ei kuitenkaan kannata jäädä turhaan ratsukon taakse odottelemaan, sillä vaikka hevosen näkökenttä on rajallinen, on se erittäin hyvällä kuulollaan todennäköisesti havainnut lähestyvän ajoneuvon”, Taskinen sanoo.

Piittaamattomuutta vai tietämättömyyttä?

Hevosten kanssa liikkuvat raportoivat aika ajoin tilanteista, joissa ajoneuvon kuljettaja ohittaa ratsukon vaarallisesti. Tietoa hevosen turvallisesti ohittamisesta jaetaankin ahkerasti, mutta kohtaamisia tapahtuu useimmille tienkäyttäjille harvoin, mikä asettaa omat haasteensa kuljettajille.

”Aiheen saamasta huomiosta päätellen voi joka tapauksessa sanoa, ettei hevosen kohtaaminen liikenteessä ole ongelmatonta. Piittaamatonta tai ajattelematonta käyttäytymistä on varmasti jokaisessa tienkäyttäjäryhmässä, mutta jokaisen olisi hyvä muistaa vastuunsa muiden tielläliikkujien turvallisuudesta”, Taskinen pohtii.

Valot myös ratsukolle

Kesäkuun alusta voimaan tullut uusi tieliikennelaki toi muutoksen ratsukoiden osalta. Jatkossa myös ratsukoilla on muiden hevosajoneuvojen tavoin oltava hämärän tai pimeän aikaan valaisimet, valkoinen valo eteenpäin ja punainen taaksepäin.

”Lisänäkyvyyttä pimeän tai hämärän aikaan saa helposti heijastimilla, jotka on syytä sijoittaa hevosen jalkoihin. Tällöin ne näkyvät liikkuvina hyvin joka suuntaan. Lisäksi ratsastajan kannattaa käyttää heijastinliiviä tai heijastavaa takkia”, kannustaa Taskinen.

Toimi näin, kun kohtaat hevosen liikenteessä:

  • Kun kohtaat hevosen, alenna ajonopeuttasi. Vaihda myös pitkiltä lyhyille ajovaloille.
  • Tarkkaile ratsastajan tai ohjastajan käsimerkkejä. Jos tämä pyytää sinua pysähtymään, pysähdy.
  • Ohita ratsukko kunnon turvavälillä ja vain turvallisessa paikassa, ei tunkemalla ahtaaseen väliin.
  • Pidä vauhti tasaisena ja nosta nopeutta maltillisesti vasta reilusti ohituksen jälkeen.
  • Älä soita äänimerkkiä tai kaasuta. Hevosen pillastumisesta voi koitua kohtalokkaat seuraukset.