Aggressiivisuus liikenteessä ei edistä mitään
Liikenteessä rauhallisuus ja maltti ovat valttia. Jokaisella meistä on huonoja päiviä, mutta liikenteessä niiden ei tule näkyä. Liikenneturvan kyselyn* perusteella aggressiivisella toiminnalla pyritään osoittamaan, että toinen toimii väärin. Kun ajaa ennakoiden ja sääntöjen mukaan, yllättävien ja ärsyttävien tilanteiden määrä vähenee.
Eniten liikenteessä ärsyttävät yllättävät tilanteet ja turhautumiset, kun liikenne ei etene kuten itse toivoo. Jotta liikenne sujuu ja liikenneturvallisuus säilyy, ärsytyksen tai vastaavien tunteiden ei saa antaa valua toimintaan.
Tunteiden heräämiselle emme välttämättä voi mitään. Mutta voimme vaikuttaa tunteiden kestoon ja siihen, miten annamme tunteiden vaikuttaa omaan käyttäytymiseemme.
”Usein tunnekuohu menee nopeasti ohi, jos asiaa ei jää märehtimään”, Liikenneturvan suunnittelija Tomi Niemi kertoo. ”Liikennekiukkua, rattiraivoa tai muuta voimakasta reagointia kannattaa välttää, silloin kaikilla sujuu liikenteessä paremmin” Niemi jatkaa.
Ärsyyntymisen näyttäminen liikenteessä ei sujuvoita liikennettä
Liikenneturvan kyselyn perusteella aggressiivisesti käyttäytyvistä yli puolet tekee niin, koska haluaa osoittaa toisen toimivan väärin. Kolmanneksen mielestä aggressiivinen käyttäytyminen edistää sujuvampaa etenemistä ja vajaa kolmannes kertoo purkavansa sillä omaa kiukkuaan.
”Jokainen meistä tekee virheitä, myös liikenteessä. Aggressiivinen käyttäytyminen toista liikenteessä liikkuvaa kohtaan lisää vaaratilanteita eikä hyödytä ketään”, Niemi muistuttaa. ”On myös selvää, että aggressiivinen käyttäytyminen ei edistä sujuvaa etenemistä, pikemminkin päinvastoin”, Niemi toteaa.
Mihin pyrkii aggressiivisella toiminnalla?
Vastaajat, jotka itse toimineet aggressiivisesti liikenteessä, N=349
Suhtaudu muiden toimintaan neutraalisti
Voimme itse vaikuttaa tulkitsemmeko ympäristöämme positiivisesti vai negatiivisesti. Negatiivisen ajattelun ongelma on, että neutraalitkin tapahtumat saatetaan tulkita kielteisesti. Emme kuitenkaan voi tietää mitään toisten liikkujien toiminnan syitä – suurin osa tulkinnasta on siis mielikuvituksemme tuotetta. Edullisempaa sekä itsellemme että toisille olisikin tulkita muiden toimintaa neutraalisti tai myönteisesti.
Liikenne on myös sosiaalinen verkosto, jonka ilmapiiriin jokainen tiellä liikkuja voi vaikuttaa.
”Esimerkiksi vilkuttamalla ajoissa, antaa muille aikaa reagointiin. Lisäksi kunnon turvaväli antaa itselle aikaa reagoida ja havainnoida, mikä taas vähentää tarvetta ärsyyntyä”, Niemi muistuttaa.
Ota Liikenneturvan vinkit haltuun:
- Ennakoi: vältä kiire ja pidä riittävät turvavälit muihin.
- Viesti: osoita aikeesi selkeästi ja näytä, että olet huomannut muut – vaikka tervehtimällä.
- Keskity: keskity puhelimen sijaan liikkumiseen, niin huomaat asiat ajoissa.
- Muista vastuusi myös matkustajana: jos kuski hermostuu, älä lähde mukaan vaan rauhoittele häntä.
- Näytä esimerkkiä: puhu muista liikenteessä liikkujista neutraalisti, niin kyydissä oleva lapsi oppii positiivisen toimintamallin.
*Liikenneturva selvitti suomalaisten ajatuksia liikenteestä kyselyllä loppuvuodesta 2025. Kyselyn toteutti Verian ja siihen vastasi yhteensä 1060 henkilöä, joista autoilevia on 72 prosenttia.