Siirry sisältöön

Hidasta nopeutta ja huomioi muut – vinkit tietyömaan turvalliseen ohittamiseen

Tietyömerkit varoittavat tien päällä liikkujia poikkeavien olosuhteiden ja liikennejärjestelyjen lähestymisestä. Liikenneturva muistuttaa, että tietyömaa-alueella on tärkeintä hidastaa ajonopeus sellaiseksi, että ehtii varautua yllättäviinkin tilanteisiin.

Kesä on tuonut lisää tietöitä katukuvaan. Tietyön yhteydessä nopeusrajoituksia alennetaan turvallisuuden vuoksi. Rajoituksia on noudatettava, vaikka syy niille ei välttämättä ole tienkäyttäjälle ilmiselvä. Opasteille ja rajoituksille on aina syynsä.

Jos haluaa välttää tietyöt matkallaan, kannattaa reitti suunnitella etukäteen. Tietöiden sijainteja voi tarkistaa esimerkiksi Väyläviraston karttasovelluksesta.  

Nopeuden alentaminen lisää pelivaraa

Tienkäyttäjän tehtävä on noudattaa nopeusrajoituksia ja muita liikennemerkkejä, vaikka ei näkisikään niille selvää syytä. Työmaa-alueella saattaa liikkua työntekijöitä ja työkoneita yllättävissäkin paikoissa tai tiellä saattaa olla kuoppia tai muita esteitä. Sopivan alhainen tilannenopeus mahdollistaa kuljettajan reagoinnin yllättäviin tilanteisiin tarpeeksi ajoissa.

”Tietyömaalla työskentelevät tekevät hommia parempien teiden ja liikenneratkaisujen eteen. Jokaisen kuljettajan tehtävä on omalla toiminnallaan turvata heidän työskentelyään. Paras tapa on hidastaa vauhtia”, Liikenneturvan yhteyspäällikkö Elias Ruutti korostaa.

”Myös turvaväliä on syytä pidentää työmaan lähettyvillä. Ota huomioon työmaalla työskentelevien lisäksi myös muut tienkäyttäjät”, Ruutti muistuttaa.

Noudata liikenteenohjausta

Nopeusrajoitusten lisäksi tietyön läheisyydessä saattaa tulla vastaan erilaisia varoituksia ja opasteita. Kertaa keskeiset liikennemerkit ja liikenteenohjauksen järjestys tästä. 

A11: Tietyö

Tietyö-merkki varoittaa tieosuudesta, jolla saattaa olla työkoneita, työntekijöitä tai työstä johtuvia muita vaaroja, kuten irtokiviä tai kuoppia.

Tietyö-liikennemerkki.

F5: Kiertotieopastus

Kiertotieopastus-merkillä ilmoitetaan ajoreitti siinä olevan nuolen suuntaan silloin, kun alueella on rajoitettu kääntymistä tai siellä on muuten poikkeuksellisia liikennejärjestelyjä.

Kiertotieopastus-merkki.

E30: Ajokaistojen yhdistyminen

Ajokaistojen yhdistyminen -merkillä osoitetaan kahden ajokaistan yhdistyminen, jossa ajoneuvoilla vuorotellen siirrytään jatkuvalle ajokaistalle.

Ajokaistojen yhdistyminen -merkki.

Tunnetko liikenteenohjauksen hierarkian?

Liikenteenohjausta noudatetaan seuraavassa järjestyksessä: ensimmäisenä noudatetaan liikenteenvalvojaa tai liikenteenohjaajaa. Jos edellä mainittuja ei ole, noudatetaan liikennevaloja, sitten liikennemerkkiä tai tiemerkintää ja viimeisenä liikennesääntöjä.

Havainnekuva liikenteenohjauksen hierarkiasta.

Muista ainakin nämä, kun liikut työmaa-alueella:

  • Noudata työmaa-alueen nopeusrajoituksia. Ne on asetettu syystä.
  • Pidennä turvavälejä.
  • Ennakoi ja varaudu poikkeaviin tilanteisiin.
  • Huomioi sekä työmaan työntekijät että muut tienkäyttäjät.