Uutinen
Jalankulku

Valtaosa työmatkatapaturmista sattuu jalankulkijoille. Yleisin työmatkatapaturma on liukastuminen tai muu kaatuminen. Liikenneturvan kyselyn* mukaan reilu kolmasosa tänä tai viime talven aikana liukastunut oli matkalla työpaikalle tai kouluun tai työmatkalla.

”Mielikuva siitä, että vain vanhat ihmiset kaatuvat, elää vahvana. Liukastumiset kuitenkin koskettavat kaikkia ja eniten liukastumisvammoja sattuu työikäisille. Iäkkäämmillä liukastumisten seuraukset ovat yleensä vakavampia kuin nuorilla”, toteaa erityisasiantuntija Kaarina Tamminiemi SOSTE ry:stä.

Jalankulkijan liukastumisriskin kannalta vaarallisin keli on, kun jäisen pinnan päälle sataa kuivaa pakkaslunta tai kun jään pinnalle muodostuu vesikalvo jään sulaessa. Näin keväällä etenkin aamuisin nollan molemmin puolin sahaava lämpötila voi aiheuttaa kulkuväylille kerääntyneen jään sulamista ja uudelleenjäätymistä, mikä tietää erityisen liukkaita kulkuväyliä.

Jalankulkijan oma varautuminen liukkaisiin tärkeää

Katujen kunnossapidon lisäksi jalankulkijan oma varovaisuus korostuu liukastumistapaturmia ehkäistäessä. Kyselytulosten mukaan kaksi kolmasosaa suomalaisista varautuu liukkaisiin keleihin kiinnittämällä huomiota kenkien valintaan.

”Sisätöihinkin suuntaavan työmatkalaisen kannattaa talvikausina kiinnittää huomiota työmatkakenkiinsä. Työpäivän aikana käytettävän kenkäparin voi sujauttaa laukkuun tai säilyttää työpaikalla ja matkoihin varata pitävät jalkineet”, Tamminiemi neuvoo.

Hyvissä liukkaan kelin jalkineissa on pehmeä ja huokoinen pohjamateriaali, joka ei kovetu pakkasellakaan. Kengässä tulee olla myös voimakkaasti kuvioitu pohja, 5−8 mm syvät urat ja matala, leveä kanta. Kun kannan pohjakuvio jatkuu taaksepäin, se lisää askeleen rullaavuutta ja pohjan pitävyyttä. Jos uusien talvikenkien korkolappu on muovinen, se kannattaa vaihdattaa suutarilla pitävämpään kumiseen.

Pitävien talvijalkineiden lisäksi lisäturvaa liukkaalle tuovat nastakengät ja liukuesteet. Liukuesteitä hankkiessa on tärkeää ottaa mukaan ne kengät, joiden kanssa niitä aikoo pääasiallisesti käyttää. Ennen ostopäätöstä liukuesteet kannattaa sovittaa ja myös testata miten helposti ne saa laitettua kenkien päällä ja otettua pois.

”Moni sanoo ettei käytä liukuesteitä kengissä, koska ne antavat ”mummomaineen”. Omasta turvallisuudesta kannattaa kuitenkin huolehtia. Liukuesteet ovat kuin heijastin, pieni lisävaruste, joka lisää jalankulun turvallisuutta”, Tamminiemi kertoo.

Liukuesteiden pitää olla tyyppitarkastettuja ja sertifioituja tuotteita, jolloin niistä löytyy CE-merkintä. Liukuesteitä myyvät muun muassa suutarit, kenkäkaupat ja monet suuret tavaratalot.

Ota nämä vinkit mukaan jalkineosastolle:

  1. Tarkasta talvikengän pohja. Hyvissä liukkaan kelin kengissä on matala, leveä kanta, voimakkaasti kuvioitu pohja ja pehmeä pohjamateriaali.
  2. Tuunaa tarvittaessa. Suutarilla voi vaihtaa kengän sileät ja kovat korkolaput pitävämpiin eli kuvioituihin ja pehmeämmästä materiaalista valmistettuihin.
  3. Varmista liukuesteen laatu. Turvallisessa liukuesteessä on CE-merkintä.
  4. Sovita ensin ja osta vasta sitten. Liukuesteet kannattaa sovittaa ennen ostamista niihin kenkiin, missä niitä pääasiallisesti tullaan käyttämään.

Lisätietoja:

eritysasiantuntija Kaarina Tamminiemi, SOSTE Suomen sosiaali ja terveys ry Pysy pystyssä -kampanjan ja Kotitapaturmien ehkäisykampanjan puheenjohtaja, puh. 040 577 4614

*Jalankulkijoiden liukastumisia selvitettiin joulukuussa 2014. Tutkimuksen suoritti Liikenneturvan toimeksiannosta TNS Gallup Oy. Tiedot kerättiin internetpaneeli GallupForumissa. Kyselyyn vastasi 1 656 suomalaista.

www.kotitapaturma.fi/pysy-pystyssa-kampanja/

Pysy pystyssä -kampanja edistää talvijalankulun turvallisuutta. Kampanjan taustalla ovat Kotitapaturmien ehkäisykampanjan toimijat: Finanssialan Keskusliitto, Maanpuolustuskoulutus, Suomen Punainen Risti, sisäministeriö, sosiaali- ja terveysministeriö, Suomen Kuntaliitto, SOSTE Suomen sosiaali ja terveys, Suomen Pelastusalan Keskusjärjestö, Terveyden ja hyvinvoinnin laitos sekä Ilmatieteen laitos, Liikenneturva, Taitavat suutarit ja Työterveyslaitos.

Tagit: 
pysy pystyssä