Tiedote
Kuopio

Pohjois-Savon ELY-keskuksen toimijahanke järjestää Turvaa tenaville -tapahtuman Kuopio-hallissa torstaina 25.8.2016 klo 8.30-14.00 yhteistyössä alalla toimivien viranomaisten, järjestöjen, kaupungin ja yritysten kanssa. Vastaavia isoja tapahtumia on pidetty aiemmin muun muassa Iisalmessa ja Oulussa.

Tapahtuma on suunnattu esikoululaisille ja 1-2-luokkalaisille, jotka tulevat tapahtumaan ennalta sovitusti opettajansa johdolla. Tapahtumat ovat osallistujilleen ilmaisia.

Rasteilla opitaan tärkeitä taitoja

Kuopiossa tapahtumaan on ennakkoon ilmoittautunut 1 400 lasta eri puolilta kaupunkia päiväkodeista ja alakouluista, ja tapahtuman järjestämiseen on sitoutunut kymmeniä henkilöitä. Lapset tulevat halliin kolmessa suurryhmässä niin, että heidän kierroksensa kestää noin kaksi tuntia.

"Tapahtumassa lapset kiertävät Kuopio-halliin rakennettuja toiminnallisia rasteja, joissa he voivat elämyksellisesti oppia monia tärkeitä taitoja. Liikenneturva on yksi tapahtumaan osallistuvista, ja paikalla on suojatie-, ja pyöräilykypärärastit. Kierroksen lopuksi on vielä liikenneturvallisuusaiheinen taikuri Alfrendo ja Taika-Avain -esitys", Liikenneturvan yhteyspäällikkö Tuula Taskinen kertoo.

Tapahtuman muita rastien pitäjiä ovat poliisi, pelastuslaitos, Jätekukko, Ajoäly, Savonia-ammattikorkeakoulu, Autoliitto, MLL, Kuopion kaupunki, SKAL ja Kuopion Kuorma-autoilijat. Yhteensä on 16 rastia.

Tiedotusvälineet ovat lämpimästi tervetulleita tapahtumaan seuraamaan, kuinka lapset oppivat elämyksellisesti monenlaisia turvataitoja.

Lisätietoja:

Pilvi Lesch, liikenneturvallisuustoimija, Ramboll, puh. 040 718 0607

Tuula Taskinen, yhteyspäällikkö, Liikenneturva/Kuopio puh. 040 846 1422

Tapahtuman yhteistyökumppaneita ovat Kuopion kaupungin perusopetus- ja varhaiskasvatuspalvelut, ja niiden yhdyshenkilöinä tapahtumassa ovat opetusjohtaja Leena Auvinen ja varhaiskasvatusjohtaja Pekka Lindell.