Tiedote
Kävely ja pyöräily
Moottoripyöräily
Mopoilu
Mopoautoilu
Autoilu
Valtakunnallinen

Tilastokeskuksen ennakkotietojen ja Liikenneturvan keräämien lehtitietojen mukaan tieliikenneonnettomuuksissa menehtyi kuluvana vuonna 210 ihmistä. Se on noin kymmenen prosenttia vähemmän kuin vastaava ennakkotieto oli vuonna 2016.  Liikennekuolemien ohella onnettomuuksien ja loukkaantuneiden määrä on vähentynyt. Liikenteen määrät ovat kuitenkin jatkaneet edelleen kasvuaan.

Tieliikenteen turvallisuudessa tämän vuoden taso on sama – tai jopa hieman parempi - kuin vuonna 2014, jolloin tieliikenteessä menehtyi 229 ihmistä. Ennakkotietoihin tulee tietojen tarkentumisen myötä aina ns. jälkikertymää, joten lopullinen tilastoluku selviää vasta runsaan vuoden viiveellä.

”Kehitys kääntyi parin vuoden notkahduksen jälkeen taas oikeaan suuntaan. EU:n yhteisenä tavoitteena on puolittaa liikennekuolemat kuluvan vuosikymmenen aikana. Suomen osalta tämä tarkoittaa, että tieliikenteessä uhrien määrä tulisi olla alle 136 vuonna 2020.  Tästä tavoitteesta ollaan kyllä pahasti jäljessä. Liikenneturvallisuuden tulisi olla prioriteeteissa korkealla, kun suunnitellaan ja toteutetaan liikennepoliittisia toimenpiteitä”, painottaa Liikenneturvan tutkimuspäällikkö Juha Valtonen.

Kesä oli keskimääräistä turvallisempi

Ajanjakso kesäkuun alusta syyskuun loppuun oli selvästi keskimääräistä turvallisempi. Menehtyneitä oli noin kolmannes vähemmän edellisvuoteen verrattuna. Myös liikenteessä loukkaantuneiden määrä jäi viime kesänä yli kymmenen prosenttia pienemmäksi kuin edellisenä vuonna. Kesällä sattui myös viime vuotta vähemmän rattijuopumusonnettomuuksia.

”Hieman huolestuttaa, vaikuttaako uusi alkoholilaki ensi kesän rattijuopumusonnettomuuksien määrään”, Valtonen pohtii.

Kaikkiaan liikenteessä loukkaantumiset näyttäisivät jäävän koko vuoden osalta noin viisi prosenttia vähemmäksi kuin vuonna 2016. Peräti kolmannes vuoden henkilövahinkojen vähentymisestä johtuu mopoilijoiden loukkaantumisten vähenemisestä.

Myönteistä kehitystä on tapahtunut myös pyöräilijöiden ja moottoripyöräilijöiden turvallisuudessa.

*Arvio perustuu tammi-marraskuun osalta Tilastokeskuksen ennakkotietoihin ja joulukuun osalta Liikenneturvan keräämiin sanomalehtitietoihin. On huomattava, että arviot ovat ennakkotietoja ja tilastot tulevat vielä täsmentymään.

Tagit: 
nollavisio, liikenneturvallisuustilanne