Tiedote
Kävely ja pyöräily
Autoilu
Jyväskylä

Jyväskylässä Väinönkadulla kohtaavat toisensa pyöräilijät, jalankulkijat, mopoilijat ja autoilijat. Väinönkadun alueelta löytyy ajoratojen lisäksi katuun maalattuja pyöräkaistoja, pyöräteitä, jalkakäytäviä, piha- ja kävelykatuosuuksia, joissa eri tienkäyttäjien olisi yhdessä luotava sujuva ja turvallinen liikenne.

Puutteet sääntötuntemuksessa vaikeuttavat ennakoimista liikenteessä ja siten heikentävät liikenneturvallisuutta. Kun säännöt tunnetaan paremmin, sekä virheellinen käyttäytyminen liikenteessä että virheellisen käyttäytymisen kokeminen vähenevät. Myös vastakkainasettelu eri kulkumuotojen välillä pienenee.

Ennakoiva ajotapa lisää turvallisuutta

Liikenneturva korostaa, että kulkupelistä riippumatta liikenteessä on erityisen tärkeää ottaa toiset huomioon. Ennakointi on oleellinen osa liikkumisen turvallisuutta. Lukemalla liikennettä omaa eturengasta pidemmälle pyöräilijä voi ajoissa valmistautua tuleviin liikennetilanteisiin. Tämä vaatii liikenteen lukutaitoa ja pelisilmää.

Ennakointiin kuuluu myös omista aikeista kertominen. Pyöräilijällä tämä tarkoittaa suuntamerkin ja soittokellon käyttöä. Samat ennakoinnin periaatteet koskevat myös autoilijoita ja jalan liikkuvia. Muut tiellä liikkujat huomioiva asenne ja kohteliaisuus parantavat sekä turvallisuutta että liikenteen miellyttävyyttä. Kohtaamistilanteissa, erityisesti risteyksissä, eri tienkäyttäjien välinen silmäpeli varmistaa liikenteen sujuvuutta.

Liikenteessä tulee keskittyä liikenteeseen. Puhelimeen puhuminen tai musiikin kuuntelu kuulokkeilla voivat viedä pyöräilijän ja jalankulkijan tarkkaavaisuutta pois liikennetilanteesta. Varsinkin vilkkailla väylillä tulisi keskittymisen olla liikenteessä. Hyvä vinkki on ensin pysähtyä ja näpytellä vasta sitten vastaus tekstiviestiin.

Lisätietoa:

aluepäällikkö Leena Piippa, Liikenneturva, puh. 0400 640 688
vanhempi konstaapeli Jouko Meriläinen, Sisä-Suomen poliisilaitos, puh. 0295 448240

Liikenneturva kannustaa kevään pyöräilykypäräkampanjassaan myös iäkkäitä kypärän käyttöön. Tutustu kampanjasivuihin: www.liikenneturva.fi/päätäkäyttää