Tiedote
Joensuu
Kuopio
Mikkeli

Tempauksien ideana on tehdä näkymisestä ja näkemisestä yhteinen asia. Jokainen voi liittyä joukkoon, ja tehdä pienen hyvän teon: laita heijastin sellaiselle, jolta se puuttuu! Muista tarkistaa myös, että pyöränvalot toimivat ja ovat käytössä hämärän ja pimeän aikaan.

Tempauksia järjestettiin edellisen kerran vuosi sitten, ja ryhmiltä tulleen innostuneen palautteen vuoksi tempaus järjestetään tänäkin syksynä. Kaikkiaan tempauksia on lähiviikkoina ainakin 12.

Laki edellyttää niin heijastimen kuin pyöränvalojenkin käyttöä, mutta heijastimen puuttumisesta ei tule rangaistusta. Pyörän valojen käyttämättömyydestä poliisi antaa pääsääntöisesti rikesakon.

Liikenneturvan tarkkailutietojen mukaan joka toinen käyttää taajamissa hämärän aikaan liikkuessaan heijastinta. Pyöränvaloja käytetään harvemmin, eli vain neljällä kymmenestä polkupyöräilijästä on valot päällä.

Tiedotusvälineet ovat tervetulleita seuraamaan tempauksia!

Näkymistempausten aikataulu ja yhteyshenkilöt:

Pohjois-Savo

  • Varkaus ke 23.10 klo 7.30 alkaen Relanderinkatu-Jäppiläntien valoristeys, Juha Laitinen puh. 044 444 2350
  • Kuopio ma 28.10 klo 7.30 alkaen, Viestikadun ja Niiralankadun risteys, Paula Liukkonen puh. 044 7185 304
  • Iisalmi to 31.10. klo 7.30 alkaen, Paloisvirran silta, Jyrki Könttä puh. 040 588 902
  • Juankoski pe 8.11. klo 7.30 alkaen, kaupungintalon edusta, Ari Räsänen puh. 0400 575 208

Tuula Taskinen Liikenneturva Kuopio puh. 040 846 1422 ja Jyrki Haapala Pohjois-Savon poliisilaitos puh. 040 867 2210

Pohjois-Karjala

  • Joensuu: ma 28.10 klo 7.30 alkaen, Suvantosilta (kaupungin puolella), Marja Eronen puh. 050 5679455
  • Kontiolahti: to 31.10 kello 7.30 alkaen, Kontiolahti, Lehmon koulun edessä, Sauli Hyttinen puh. 040 1273264
  • Joensuu: pe 1.11 kello 7.30 alkaen, Koskikatu, Urheilutalon edessä, Marja Eronen puh. 050 5679455

Marja Siintomaa Liikenneturva Joensuu puh. 0400 960177 ja Sami Joutjärvi Pohjois-Karjalan poliisilaitos puh. 071 8756202

Etelä-Savo

  • Joroinen: Pe 1.11. klo 7.45, torin kulmalla, Petri Miettinen  puh. 040 661 4342
  • Mäntyharju:   Pe 1.11 klo 7:30-8:00, Mäntyharjuntien ja Varpasentien risteys, Jyrki Taumala puh. 0400 438 372
  • Pertunmaa: Ti 29.10., kaksi paikkaa: Kuortissa Kuortin koulun kohdalla klo 8.15 ja Pertunmaan kirkonkylässä torin kohdalla klo 8.30, Salla Hutri  puh. 050 314 5845
  • Mikkeli: To  31.10. klo 7.30 Mannerheimintien kevyenliikenteenväylä Saksalankadun kohdalla, Juha Ukkonen puh. 040 129 4169
  • Heinävesi: To 31.10. klo 6.45 Sairaalantien kevyenliikenteenväylällä, Jyrki Tiippana puh. 0400 172 203

Eini Karvonen Liikenneturva Mikkeli, puh. 040 5359998 ja Hannu Jäppinen Etelä-Savon poliisilaitos, puh. 071 875 5240

Lisätietoja heijastimesta ja talvipyöräilystä.