Tiedote
Valtakunnallinen

Liikenneturva selvitti viime kesänä suomalaisten mielipiteitä liikenteestä - ja liikenteessä tapahtuvasta vuorovaikutuksesta*. Lähes puolet vastanneista oli sitä mieltä, että liikkumistapaan katsomatta tienkäyttäjien välisessä viestinnässä oli enemmän myönteisiä kuin kielteisiä piirteitä. Vastanneista 39 prosenttia koki, että kielteiset piirteet olivat yleisempiä.

”Negatiiviset kokemukset poikkeavat totutusta ja tutusta arjen kulusta. Ne koetaan voimakkaina ja ne jäävät pidemmäksi ajaksi mieleen kuin vaikka kiitetyksi tuleminen tai tilan saaminen", pohtii Liikenneturvan kehittämispäällikkö Antero Lammi.

Oma toiminta nähdään myönteisenä

Vaikka toisten tienkäyttäjien toimintaa tulkitaan osin negatiivisena, oma käytös nähdään pääosin positiivisena. Yhdeksän kymmenestä vastaajasta kertoo, että oma käyttäytyminen muita kohtaan liikenteessä on useammin myönteistä kuin kielteistä.

”Toisten tekemät virheet tulkitaan omia virheitä helpommin pahasta tahdosta johtuviksi ja itseen kohdistetuiksi. Tämä johtuu siitä, että toisen toiminnan taustalla olevia asioita ei tiedetä, vaan arvaillaan ja tulkitaan. Omiin virheisiin johtaneet syyt tiedetään ja itseä kohtaan on helppo olla myötätuntoinen”, Lammi toteaa.

Liikennesäännöt ja toiminta niiden mukaan muodostavat pohjan liikenteessä tapahtuvalle vuorovaikutukselle. Suurin osa kyselyyn vastanneista kuitenkin toivoi, että liikenteessä olisi enemmän mahdollisuuksia myös myönteiseen palautteenantoon: neljä viidestä kaipasi lisää keinoja kiittää tai kehua muita liikkujia.

”On totta, että liikenteen viestintäkeinot ovat rajallisia ja tilanteet nopeasti ohi. Toisaalta samalla tavalla kuin muutenkin arjessa, korostuu liikenteessäkin toisten huomiointi. Toisten huomioon ottaminen on tahdosta kiinni ja toteutus sarja pieniä tekoja: vilkun käyttöä, tien antamista tarvittaessa, asiallisia tilannenopeuksia ja ylipäätään sääntöjen noudattamista. Kun haluaa antaa hyvää palautetta toiselle, toimii käden heilautus hyvin”, Lammi vinkkaa.

*Suomalaisten mielipiteitä ja omia kokemuksia liikenteestä selvitettiin toukokuussa 2016 internetpaneeli GallupForumissa. Kaikkiaan haastateltiin 1027 henkilöä, joista autoilijoita oli 79 prosenttia. Tutkimuksen on Liikenneturvan toimeksiannosta suorittanut TNS Gallup Oy.

Tagit: 
vuorovaikutus, yhteispeli, liikennesäännöt