Tiedote
Autoilu
Kuopio

”Kun kokonaisuutta tarkastelee, asiat olivat mallikelpoisesti monella perheellä. Lapset ja vanhemmat olivat turvallisesti ja tyytyväisesti kiinni autossa. Valitettavasti vastaan tuli myös niitä vanhempia, jotka joko eivät tiedä lasten kuljettamisen määräyksistä tai eivät muista syistä niitä noudata”, tiivistää Liikenneturvan yhteyspäällikkö Tuula Taskinen Kuopiosta.

Lapsen turvaistuintilanteen epäkohdat eivät ole vain kauneusvirheitä. Edelleen suurin osa alle kouluikäisten lasten vakavista onnettomuuksista liikenteessä sattuu auton matkustajina.

Turvavyö ei riitä suojaamaan pientä lasta kolarissa 

Lapsi tarvitsee autossa itselleen oikean kokoista turvaistuinta, kunnes on 135 senttimetriä pitkä. Näin määrittelee myös laki. Käytännössä kaikkien päiväkoti-ikäisten tulisi kulkea autossa turvaistuimessa. Itä-Suomen ratsioissa näkyi, että monessa perheessä turvaistuimesta oli luovuttu hälyttävän aikaisin.

”Lain senttiraja ei ole vain muotoseikka, vaan sillä on selkeät turvallisuusperusteet. Kehittyvän lapsen keho tarvitsee suojaa törmäysvoimilta alakoululuokille asti. Parhaiten suojan tarjoaa asianmukainen turvaistuin”, painottaa Liikenneturvan yhteyspäällikkö Mari Voutilainen Joensuusta.

Lapsen kasvaessa turvaistuinta joudutaan vaihtamaan suurempaan. Keskeiset ohjeet eri-ikäisen lapsen turvaistuimen valintaan voit kerrata esimerkiksi Liikenneturvan lyhyistä videoista.

”Myös sitä näki, että pieni lapsi oli käännetty liian aikaisin kasvot menosuuntaan. Helppo nyrkkisääntö on se, että selkä menosuuntaan mennään ainakin kolmivuotiaaksi. Koukussa olevat jalat eivät ole syy kääntää istuinta. Jos äiti tai isä ei pidä ajatuksesta, niin voi ajatella, että lapsen parhaaksi tässä toimitaan, ei vanhemman mieltymysten”, Voutilainen tiivistää.

Matkan lyhyys tai jokapäiväisyys ei anna erityislupaa riskeerata lapsen henki

Itä-Suomen ratsioissa monet perustelivat turvaistuimen puuttumista matkan lyhyydellä.

”Vahinko ei tule kello kaulassa eikä silloin, kun sitä eniten odottaa. Se ei katso kuljettajan taitoja tai reitin tuttuutta. Jälkiviisaudelta välttyy, kun pitää periaatteena sitä, että lapsi istuu aina oikeankokoisessa turvaistuimessa, joka on kiinnitetty autoon asianmukaisesti”, ehdottaa Liikenneturvan yhteyspäällikkö Eini Karvonen Mikkelistä ja vinkkaa myös tarkistamaan turvavyön kireyden.

”Vyö voi jäädä löysälle eritoten silloin, kun lapsi nohevana kiipeää itse istuimeen tai korokkeelle ja kiinnittää vyön omatoimisesti. Aikuisen kannattaa aina tarkistaa, että turvavyö on riittävän napakasti kiinni.”

Turvaistuin kiinnitettävä tyhjänäkin

Ratsioissa kiinnitti huomiota myös se, miten turvaistuimet ovat autossa, kun lapsi ei ole kyydissä.

”Turvaistuin on kiinnitettävä autoon tyhjänäkin. Myös muiden irtotavaroiden kuljetukseen kannattaa kiinnittää huomiota. Asiaa voisi miettiä siltä kantilta, että millaista jälkeä törmäys- tai äkkijarrutustilanteessa irtonaiset kassit, nyssäkät, sukset ja luistimet voivat saada aikaan osuessaan matkustajiin”, Karvonen toteaa.

Neuvontahenkiset ratsiat toteutettiin viime viikolla neljällä paikkakunnalla: Kuopiossa, Mikkelissä, Savonlinnassa ja Joensuussa. Pistokokeisiin osui vajaa kaksisataa lasta.

Tagit: 
turvaistuimet