Tiedote
Kuopio

Ikäkuskien määrä on kasvussa

Vuonna 2012 jo 16 % ajokortin haltijoista oli 65 vuotta täyttäneitä ja sitä vanhempia. Kun suuret ikäluokat saavuttavat lähivuosina eläkeiän, iäkkäiden kuljettajien osuus liikenteessä kasvaa merkittävästi nykyisestä. Lisäksi entistä useammalla eläkkeelle jäävälle on ajokortti.

Ikääntyminen muuttaa autoilijaa

Ajovuosien mukanaan tuoma kokemus ja harkintakyky ovat ikäautoilijan vahvuuksia. Vanheneminen kuitenkin myös hidastaa toimintaa ja heikentää huomiokykyä liikenteessä.. Vanhetessa fyysinen voima vähenee ja näkö ja kuulo heikkenevät. Oikealla auton valinnalla ja sopivilla auton varusteilla voidaan helpottaa ajamista ja parantaa myös ajamisen turvallisuutta.

Uudet turvajärjestelmät ikäautoilijan apuna

Iäkkäillä kuljettajilla on usein vaikeuksia monimutkaisissa liikennetilanteissa ja risteyksissä. Uudet turvajärjestelmät varoittavat kuljettajaa tiellä liikkujista, auttavat häntä huomaamaan olennaiset asiat ja antavat etukäteen tietoa tulevasta tilanteesta. Tekniikka voi helpottaa myös pimeällä ja vieraissa paikoissa ajamista. Ikäihmisen ongelma saattaa olla, että huomio kiinnittyykin liikenteen seuraamisen sijaan mittareihin, näyttöruutuihin, signaaleihin ja navigointiohjeisiin.

Lisää aiheesta www.liikenneturva.fi/ikansaratissa.

Itä-Suomen Ikänsä ratissa tilaisuudet viikolla 41

tiistai 8.10. klo 14.00 - 16.00 Mäntyharju, Palvelukeskus Ruskahovi (Haapaseläntie 21)
keskiviikko 9.10.klo 9.30-12.00 Kuopio, Kaupunginkirjaston kokoustila (Maaherrankatu 12)
torstai 10.10. klo 9.00 – 11.00 Kontiolahti, Kontiolahden koulukeskus, Ohto-Sali (Keskuskatu 11)

Toimittajat ovat tervetulleita seuraamaan tilaisuuksia!

Lisätietoja:
Ari-Pekka Elovaara, Liikenneturva puh. 040 550 8333