Tiedote
Moottorikelkkailu
Maastoliikenne
Valtakunnallinen

Liikenneturvan tuoreessa selvityksessä on tarkasteltu tutkijalautakuntien tutkimia kuolemaan johtaneita maastoliikenneonnettomuuksia vuosina 2014-2018*. Aineistona oli yhteensä 56 onnettomuutta, joista moottorikelkkaonnettomuuksia oli yhteensä 41 kappaletta. Liian heikoilla jäillä liikkuminen erottuu aineistosta yleisimpänä turman syynä.

”Kaksi kolmesta tutkitusta moottorikelkkaonnettomuuden kuolemantapauksesta tapahtui ajettaessa jäällä. Useimmissa tapauksissa oli kyse jäihin vajoamisesta tai sulaan tai railoon ajamisesta, mutta mukana oli myös muutama törmäysonnettomuus. Monessa tapauksessa onnettomuus on tapahtunut suhteellisen tutussa ympäristössä paikallisille ihmisille. Tämä kielii siitä, että paikalliset ottavat usein liian suuria riskejä jäällä liikkumisen suhteen, eikä mukana ole esimerkiksi naskaleita", summaa Liikenneturvan tutkimuspäällikkö Juha Valtonen.

Jäihin vajoaminen näkyy selvityksen aineistossa myös muiden ajoneuvojen kuin moottorikelkkojen kohdalla. Kylmässä vedessä liikkujaa uhkaa hukkuminen tai hypotermia. Riippumatta siitä, millä laitteella maastossa ollaan liikkeellä, tulee vesistöillä liikkua fiksusti talvellakin. Heikot jäät erottuvat myös hukkumistilastoissa.

Merkityillä reiteillä pysyminen fiksu valinta

Jäätilanne on ollut tänäkin talvena varsin heikko, eikä monin paikoin ole pystytty merkitsemään kelkkareittejä jäälle ollenkaan. Liikenneturvan yhteyspäällikkö Petri Niska Rovaniemeltä korostaa, ettei jäällä tule ajaa, jos ei voi olla sataprosenttisen varma sen kestävyydestä. Jään kantavuuden kannalta petolliset virtapaikat, salmet ja sillat tulee tuntea. 

”Moottorikelkkailusta saa paljon irti kulkemalla merkityillä reiteillä ja urilla maastossa maa-alueilla. Jos kelkkareittejä ei ole merkitty jäälle, kielii se siitä, ettei jään kantavuutta kannata mennä kokeilemaan”, Niska muistuttaa.

Alkoholi monen onnettomuuden taustalla

Ainakin joka kolmannessa selvityksessä tarkastellusta maastoliikenneonnettomuudesta kuljettaja syyllistyi rattijuopumukseen. Kaikkien onnettomuuksien osalta ei tutkinnassa saatu tietoa alkoholin osuudesta.

”Alkoholin vaikutus ilmeni eritoten tiellä tapahtuneissa moottorikelkkaturmissa. Viidessä onnettomuudesta kuudesta kuljettaja ajoi yli promillen humalassa. Niissä tyypillisesti kelkalla ajettiin kaarteessa ulos, ja törmättiin puuhun tai muuhun esteeseen”, Valtonen kuvailee.

 

*Selvityksessä tarkasteltiin 56 tutkijalautakuntien vuosina 2014–2018 tutkimaa maastoliikenneonnettomuutta sekä lisäksi kuutta sellaista moottorikelkkaonnettomuutta, jotka tutkijalautakunnat olivat tutkineet tieliikenneonnettomuuksina. Linkki selvitykseen.

Tagit: 
moottorikelkkailu