Tiedote
Kävely ja pyöräily
Valtakunnallinen

Liikenneturvan vuonna 2013 toteuttamissa seurannoissa ilmeni, että taajama-alueella heijastin on käytössä joka toisella kävelijällä. Heijastimen käyttö on pysynyt samalla tasolla edellisvuoteen verrattuna.*

”Heijastinkausi alkaa iltojen pimetessä ja jatkuu kevääseen. Heijastinta käyttämällä tuodaan sitä kipeästi tarvittavaa lisänäkyvyyttä myös vuoden pimeimpään aikaan. Heijastimen hyöty on kiistaton. Kaukovaloilla kulkevan auton kuljettaja havaitsee heijastimen kanssa liikkuvan jopa kolme kertaa kauempaa kuin ilman heijastinta kulkevan”, toteaa turvallisuusinsinööri Ari-Pekka Elovaara Liikenneturvasta.

Heijastin koetaan hyödylliseksi, mutta sitä ei käytetä

Vaikka puolet jättävät heijastimen taskun pohjalle, Liikenneturvan kyselytutkimuksen** mukaan heijastimen tarpeellisuus kuitenkin tiedostetaan. Lähes kaikki kyselyyn vastanneista myöntävät heijastimen olevan tarpeen myös valaistuilla kaduilla liikuttaessa pimeän aikaan. Valtaosa (96 %) haluaisi myös läheisensä käyttävän heijastinta pimeään aikaan liikkuessaan.

”Tämän päivän laajasta valikoimasta löytyy varmasti omaan makuun ja jokaiseen käyttötarkoitukseen sopiva heijastin jokaiselle. On asusteeksikin käypiä design-heijastimia ja lenkkivarusteisiin sopivia stretch-heijastimia. Kotona voi vaikka pitää heijastintalkoot, joissa yhdessä perheen kesken katsotaan heijastinasiat kuntoon, myös niihin vanhempien takkeihin”, Elovaara ehdottaa.

Toista kertaa järjestettävällä valtakunnallisella heijastinpäivällä Liikenneturva kannustaa ihmisiä avaamaan heijastinkauden viimeistään nyt. Heijastinpäivänä Liikenneturva järjestää tapahtumia eri puolilla Suomea. Listan löydät osoitteesta: www.liikenneturva.fi/heijastinpaiva/tapahtumat.

Kaikista jalankulkijoiden kuolemantapauksista lähes puolet tapahtui pimeällä tai hämärässä. Vuonna 2012 liikenneonnettomuuksien tutkijalautakunnat tutkivat 16 pimeällä tai hämärällä tapahtunutta jalankulkijan kuolemantapausta. Heistä puolet ei käyttänyt heijastinta. Vuoden pimeimmän vuosikolmanneksen aikana loka-tammikuussa sattui 45 % jalankulkijoiden kaikista henkilövahingoista. Erityisesti suojateillä tapahtuneet henkilövahingot keskittyivät näille kuukausille.

Heijastimesta saa parhaimman hyödyn irti, kun sen kiinnittää oikein:

  • Anna sen heilua. Riippuva heijastin kannattaa kiinnittää polven korkeudelle niin, että se pääsee vapaasti heilumaan.
  • Roikota ranteesta. Ranne tai kyynärvarsi on hyvä paikka stretch- tai jousiheijastimelle.
  • Parempi överit kuin vajarit. Mitä useampia heijastimia käytetään, sen paremmin autoilija näkee pimeässä tai hämärässä kulkevan.
  • Ole moniulotteinen. Molemmin puolin kiinnitetyt heijastimet auttavat autoilijaa hahmottamaan tiellä kulkijan myös leveyssuunnassa.
  • Laatutietoisuus kunniaan. Varmista, että heijastimesi on CE-hyväksytty.

Lisätietoa:

turvallisuusinsinööri Ari-Pekka Elovaara, Liikenneturva, 020 7282 315

www.liikenneturva.fi/heijastinpaiva

Lisätietoa jalankulkijoiden onnettomuuksista Liikenneturvan tilastokatsauksessa.

Lataa painokelpoiset kuvat Liikenneturvan Flickr-kuvapalvelusta.

Heijastin auttaa näkymään jopa kolme kertaa pidemmälle. Katso infograafi.

*Heijastimen käyttöastetta on pimeän ja hämärän aikaan tarkkailtu Liikenneturvan toimesta jo vuodesta 1993. Vuonna 2013 heijastinta käytti taajama-alueella 51 prosenttia suomalaisista. Luku on sama kuin vuonna 2012.

** Tutkimuksen on toteuttanut Liikenneturvan toimeksiannosta TNS Gallup Oy. Tiedot kerättiin marras-joulukuussa 2013 internetpaneeli GallupForumissa. Kaikkiaan haastateltiin 1677 henkilöä, joista autoilijoita oli 1353 eli 81 prosenttia.

Liikenneturva on valtakunnallinen liikenneturvallisuustyön keskusjärjestö, jolla on 57 jäsenyhteisöä. Liikenneturva edistää tieliikenteen turvallisuutta vaikuttamalla ihmisten liikennekäyttäytymiseen ja liikennekulttuuriin. Toiminta ulottuu koko maahan 12 toimipisteen kautta.