Liikennevinkki
Autoilu

Risteysajon säännöt riippuvat risteyksen tyypistä: onko kyseessä eriarvoinen, tasa-arvoinen vai liikennevalo-ohjattu risteys. Tasa-arvoisessa risteyksessä kuljettajan on väistettävä hänen oikealta puoleltaan samanaikaisesti lähestyvää ajoneuvoa.

”Väistämisvelvollisuus on muistettava silloinkin, kun kääntyy risteyksessä vasemmalle. Tällöin kuljettaja on velvollinen väistämään myös vastaantulevaa liikennettä”, muistuttaa Liikenneturvan koulutusohjaaja Erkka Savolainen.

”Eriarvoisessa risteyksessä ajojärjestyksen määrää useimmiten kärkikolmio tai stop-merkki, jolloin väistämisvelvollisesta suunnasta eli merkin takaa tuleva kuljettaja väistää. Liikennevalo-ohjatussa risteyksessä taas ajetaan luonnollisesti valojen määräämän ajojärjestyksen mukaan”, jatkaa Savolainen.

Tässä tilanteessa kaikilla on väistämisvelvollisuus. Kuva: Kaisa Tanskanen/Liikenneturva

Erityisesti neljästä suunnasta tulevan tasa-arvoisen risteyksen ajovuorot herättävät usein keskustelua. Joulukuussa sosiaalisessa mediassa kiisteltiin aiheesta niin kiivaasti, että tapaus päätyi aina Ilta-Sanomien jutuksi asti.

”Kuvan tilanteessa kaikilla on tieliikennelain mukaan väistämisvelvollisuus, mutta tilanne purkautuu helposti, jos risteyksen ylittää ensimmäisenä suoraan menevä ajoneuvo. Kaikki kuitenkin joutuvat noudattamaan erityistä varovaisuutta, jotta kolareilta vältyttäisiin”, Savolainen korostaa.

Omasta ajovuorosta on tarpeen mukaan luovuttava

Risteystä lähestyttäessä tulee hiljentää vauhtia hyvissä ajoin, jolloin jää aikaa havainnoida tilannetta ja kevyttä liikennettä. Lisäksi on varauduttava luopumaan omasta ajovuorosta vaaran ja vahingon välttämiseksi, jos tilanne sitä edellyttää. Myös oikea turvaväli on tärkeä pitää, jos edellä ajava joutuu äkkinäisesti jarruttamaan.

”Tieliikenteessä ei ole pääsääntöisesti oikeuksia, vaan velvollisuuksia. Oikeassa oleminen ei auta, jos joku loukkaantuu tai pahimmassa tapauksessa menehtyy. Jos ei ole varma omasta ajovuorostaan, ei kannata häkeltyä vaan odottaa, että tilanne purkautuu”, vinkkaa Savolainen.

Kuljettajan on lisäksi aina väistettävä muuta liikennettä, jos hän on tulossa tielle pihakadulta, kävelykadulta, pihasta, pysäköintipaikalta, huoltoasemalta tai muulta vastaavalta alueelta taikka muulta vähäiseltä tieltä.

Myös liikenneympyrä on sarja risteyksiä. Ympyrässä ajaminen muuttuu helpoksi itselle ja muille, kun käyttää ajoissa vilkkua ja muistaa väistämissäännöt. Liikenneympyrä on varustettu lähestyvistä suunnista väistämisvelvollisuudesta kertovalla liikennemerkíllä (kärkikolmio).

”Ympyrään mentäessä on siis väistettävä siellä jo olevia autoja sekä kevyttä liikennettä. Lähtiessä on vielä väistettävä kevyttä liikennettä. Poistuttaessa ympyrästä laitetaan vilkku oikealle heti edellisen liittymän jälkeen tai ensimmäisestä liittymästä poistuttaessa jo ennen ympyrää. Tällöin muut voivat ennakoida tekemisiäsi hyvissä ajoin”, kertaa Savolainen.

Tilanne purkautuu helposti, jos ensimmäisenä ajaa suoraan menevä. Kuva: Kaisa Tanskanen/Liikenneturva

Tagit: 
risteys, liikenneturvallisuus, yhteispeli