Liikennevinkki
Autoilu

 

Nopeusrajoitukset tekevät tieliikenteestä turvallisempaa

”Pelkkä kylttien muutos ei lisää turvallisuutta, mutta talvinopeusrajoitukset auttavat kuljettajia ennakoimaan talvea ja varautumaan vaihteleviin ja huonompiin ajo-oloihin”, toteaa Liikenneturvan yhteyspäällikkö Petri Niska Rovaniemeltä.

Loppusyksystä ja alkutalvesta keliolosuhteet voivat muuttua nopeasti jo lyhyen ajomatkan aikana. Ajokeli iltapäivällä voi myös olla tyystin erilainen kuin aamulla liikkeelle lähdettyä. Haastaviin ajo-olosuhteisiin on varauduttava koko maassa, vaikka pakkanen nipistelisikin vasta Pohjois-Suomessa.

”Myös etelässä tulisi jokaisen kuljettajan siirtyä talvivaihteelle viimeistään nyt. Tien pinnan liukkaus voi yllättää kokeneenkin kuljettajan, eikä pimeän lisääntyminen ainakaan pienennä ajon haasteita”, Niska kertaa.

Alennetulla nopeudella on turvallisuuslisän lisäksi muitakin hyötyjä: polttoainetta kuluu vähemmän, päästöt vähenevät ja rengasmelu pienenee.

Nopeus kelin mukaan

Nopeusrajoitukset osoittavat suurimman mahdollisimman nopeuden tieosuudelle. Kelien huonontuessa on oma nopeus maltettava asettaa olosuhteiden vaatimalle tasolle. Syys- ja talvikelien haasteisiin voi vastata parhaiten vähentämällä nopeutta.

”Riittävä turvaväli antaa aikaa ja tilaa reagoida. Etenkin liukkailla turvavälin pidentäminen lisää pelivaraa, jos vaikka hirvi hyppää eteen”, Niska muistuttaa.

Talviliikenteessä ja kelin ollessa huono, on seuraavat asiat syytä ottaa huomioon:

  • Varmista, että renkaasi ovat asianmukaiset ja hyvässä kunnossa.
  • Pidä turvallinen välimatka edellä ajavaan – vältä turhia ohituksia.
  • Ennakoi ja varaa aamuiseen työmatkaan hieman runsaammin aikaa.
  • Aja kaarteeseen maltilla. Suuri nopeus kaarteessa voi saada pyörät luistamaan sivusuunnassa ja auton hallinnan katoamaan.
  • Vältä suuria nopeuksia ja äkkinäisiä ohjausliikkeitä. 

Lisätietoa

Yhteyspäällikkö Petri Niska, 020 7282 383
Turvallisuusinsinööri Ari-Pekka Elovaara, 020 7282 315

Liikenneturva edistää tieliikenteen turvallisuutta vaikuttamalla ihmisten liikennekäyttäytymiseen ja liikennekulttuuriin. Liikenneturva on valtakunnallinen liikenneturvallisuustyön keskusjärjestö, jolla on 56 jäsenyhteisöä. Toiminta ulottuu koko maahan 12 aluetoimiston kautta.

Keskustelu jatkuu myös Twitterissä