Liikennevinkki
Autoilu

Joululiikenteen riskit eivät ole viime vuosina olleet muuta talviliikennettä suurempia vaikka joulunajan liikennemäärät lisääntyvätkin voimakkaasti meno- ja paluuliikenteen seurauksena. Jouluaatto ja joulupäivä taas ovat maantieliikenteessä vuoden hiljaisimpia päiviä uudenvuoden päivän ohella.

Huonot keliolosuhteet lisäävät riskiä, ellei kuljettaja sopeuta nopeuttaan muuttuneisiin olosuhteisiin. Onnettomuusriski jäisellä tai sohjoisella kelillä onkin tutkimusten mukaan moninkertainen kesäkeleihin verrattuna.

Talviliikenteen riskit ovat suurimmillaan kun lämpötila laskee nollan tienoille. Erityisesti nopeat kelin vaihtelut lisäävät riskiä. Onnettomuusriski on suurimmillaan, kun kelin esiintymiseen liittyy yllätyksellisyyttä. Onnettomuusriski on siis sitä suurempi, mitä harvinaisempia haastavat keliolosuhteet ovat. 

Liikenneturvan koulutusohjaaja Toni Vuoristo kertoo, että vaikka keli arvioitaisiin liukkaaksi, kuljettajien käyttäytyminen ei tyypillisesti muutu riittävästi. Kuljettajat myös arvioivat kelin usein vähemmän liukkaaksi kuin se todellisuudessa on, eikä kuljettajilla useinkaan ole tietoa renkaidensa kunnosta.

Vakavista kuolemaan johtaneista onnettomuuksista tyypillisin onnettomuus joululiikenteessä on ollut kohtaamisonnettomuus eli ”nokkakolari”. Talvikuukausina kuolemaan johtaneita kohtaamisonnettomuuksia on selvästi kesäaikaa enemmän.

Pidä huolta ajovireydestäsi

Joka viides suomalaiskuljettaja kertoo joskus nukahtaneensa rattiin. Heikko ajovireys ja ylimääräinen kiire voivatkin painaa joululiikenteessä.

”Joulukiireet on syytä unohtaa ajotehtävän ajaksi. Joululiikenteessä kaivataan tänäkin vuonna jokaisen kuljettajan virkeää läsnäoloa ja keskittymistä, jotta pääsemme kaikki turvallisesti joulun viettoon”, Vuoristo toteaa.

Pitkän työviikon ja joulukiireiden väsyttämänä ei pidä tarttua rattiin, vaan tarvittaessa siirtää lähtöä yön yli.

”Jos kuitenkin olet tienpäällä ja väsymys iskee, yksi keino väsymyksen taltuttamiseen on kofeiinipitoisen juoman nauttiminen, jonka jälkeen voi ottaa 15–20 minuutin nokoset. Sen jälkeen jaksaa taas hetken. Paras lääke väsymykseen on tietysti uni”, Vuoristo kertaa.

Liikenneturva kampanjoi läpi joulun ajan teemoinaan väsymys, ajamiseen keskittyminen sekä turvavyön käyttö.

Kuuntele radiomainos Liikenneturvan Youtube-tililtä.

Lisätiedot:

koulutusohjaaja Toni Vuoristo, Liikenneturva, puh. 020 7282 349
toni.vuoristo(at)liikenneturva.fi