Liikennevinkki
Moottoripyöräily

Hyvissäkään sääolosuhteissa ei motoristia aina havaita

Moottoripyörä on huomattavasti vaikeampi havaita liikenteessä kuin henkilöauto. Autoilijan onkin hyvä tarkkailla taustapeiliä ja muistaa ennen kaistanvaihtoa aina tarkistaa kuollut kulma, jonka katveeseen voi pienempi ajoneuvo kuljettajineen jäädä. Jos mahdollista, kannattaa sivutieltä tullessa tiirailla päätielle jo ennen risteystä. Risteyksessä on suoraa kohti tulevaa motoristia vaikeampi havaita

Motoristi voi parantaa havaittavuuttaan pitämällä riittävää etäisyyttä edellä ajavaan. Nopeusrajoituksista kiinnipitävä ja rajuja kiihdytyksiä välttävä motoristi ei yllätä muita tielläliikkujia ja muut kuljettajat voivat ennakoida paremmin motoristin aikeet.

Myös oikea ajovalojen käyttö parantaa motoristin havaittavuutta. Kaukovalojen käyttö valoisan aikaan vaikeuttaa muiden tielläliikkujien tekemiä arvioita motoristin nopeudesta ja etäisyydestä.

"Näkyvä motoristi käyttää aina valoisan aikana lähivaloja ja välttää katveissa ajamista. Ajolinjan valinnassa kannattaa välttää ajamista kovin lähellä tien reunaa, niin erottuu paremmin ympäristöstä", kertoo Liikenneturvan koulutusohjaaja Toni Vuoristo.

Myös ajovarusteiden väritys vaikuttaa motoristin näkyvyyteen. Valkoinen tai kirkkaan värinen kypärä ja ajoasu erottuvat liikenteestä selkeämmin kuin mustat varusteet.

Ajotauon jälkeen jokainen on hetken harjoittelija

Talven jälkeen on jokaisen moottoripyöräilijän hyvä lähteä maltilla liikenteeseen.

"Ajotauon jälkeen on paikallaan kerrata esimerkiksi hidasajoa ja jarrutusta moottoripyörällä. Ajoharjoittelun ohella on ennen ajokauden alkua tarkastettava myös kulkupelin ja sen renkaiden, sekä jarrujen kunto", muistuttaa Smoto ry:n puheenjohtaja Jouni Heikola.

Pyörän hallintaa voi harjoitella joko itsenäisesti tai kerhojen ym. järjestämillä ruosteenpoistokursseilla. Lisätietoa kursseista löydät esimerkiksi Liikenneturvan ja Smoton sivuilta.

Lisätietoa:

koulutusohjaaja Toni Vuoristo, Liikenneturva, 020 7282 349
Jouni Heikola, Suomen Motoristit ry, 0400 523 456

Katso videosarja: Moottoripyöräilijän näkyvyyden merkitys ja siihen vaikuttavat tekijät

Lue lisää moottoripyöräilijöiden turvallisuustilanteesta.​

Liikenneturva edistää tieliikenteen turvallisuutta vaikuttamalla ihmisten liikennekäyttäytymiseen ja liikennekulttuuriin. Liikenneturva on valtakunnallinen liikenneturvallisuustyön keskusjärjestö, jolla on 57 jäsenyhteisöä. Toiminta ulottuu koko maahan 12 toimipisteen kautta. www.liikenneturva.fi

Suomen Motoristit ry (SMOTO) on suomalaisten motoristien, moottoripyöräkerhojen ja -järjestöjen yhteenliittymä ja yhteistyöelin, jonka tarkoituksena on valvoa suomalaisten motoristien etuja. SMOTO:on kuuluu jäsenkerhojen kautta ja henkilöjäseninä yli 17 000 motoristia (2013). www.smoto.fi

Tagit: 
Moottoripyörä, näy liikenteessä, motoristi