Liikennevinkki
Autoilu
Jalankulku
Kävely ja pyöräily

Iso osa päivittäisestä toiminnasta tapahtuu rutiininomaisesti ilman tietoista päätöksentekoa. Se on toisaalta hyvä asia, koska rutiinit vapauttavat kapasiteettiamme muuhun toimintaan. Jos joka asiassa tehtäisiin tietoinen päätös, ihminen ylikuormittuisi nopeasti. Toisaalta näin myös huonot tavat säilyvät helposti.

Sama pätee myös liikenteessä. Huonotapainenkin kuljettaja voi oppia ja luoda uusia positiivisia liikennekäyttäytymisen tapoja. Tavan muodostuminen kestää päivittäin toistettuna 20-80 päivää riippuen kuinka monimutkaisesta toiminnasta on kyse.

”On siis hyvä huomata, että tavat eivät ole pysyviä. Jos jo tänään aloitat uuden tavan toimia liikenteessä, tulee siitä parhaimmassa tapauksessa uusi rutiini alle kuukaudessa. Kokeile vaikka”, kannustaa Liikenneturvan suunnittelija Jyrki Kaistinen.

Jos tapoihinsa haluaa saada muutosta, alkaa prosessi tunnistamisesta. Kun tapa on tunnistettu, voi miettiä, miksi toimii siinä tilanteessa niin kuin toimii. Ajanko esimerkiksi jatkuvasti lievää ylinopeutta, koska minulla on olevinaan koko ajan kiire?

”Kun tietää, mikä käynnistää toiminnan, voi tehdä suunnitelman sen muutokselle. Esimerkiksi yllä mainitussa tapauksessa voi haastaa itsensä lähtemään liikenteeseen viisi minuuttia aikaisemmin ja näin välttämään kiireen”, Kaistinen ehdottaa.

Muutosmalli pähkinänkuoressa:

  1. tunnista rutiini (”Ajan lievää ylinopeutta jatkuvasti”)
  2. testaa, mikä siinä toimii palkkiona (”Heikko tunne siitä, että pääsen nopeammin perille?”)
  3. eristä toiminnan aloittava vihje (”Kiireen tunne”)
  4. tee suunnitelma muutokselle. (”Lähden viisi minuuttia aiemmin liikkeelle”)

”Kaikkeen ja kaikille sopivaa tavan muutoskaavaa ei kuitenkaan ole olemassa, koska jokainen muutos on yksilöllinen. Se riippuu elämäntilanteesta ja siitä, minkä kokee palkitsevaksi”, Kaistinen muistuttaa.

Laita hyvä kiertämään tien päällä

Joka päivä liikenteessä viestitään omasta toiminnasta muille. Sääntöjä noudattavaa ja ennakoivaa eli ajoissa selkeästi viestivää liikennekäyttäytymistä on toisten tielläliikkujien helppo lukea, tulkita ja ennakoida. Tämä on liikenteen perusviestintää.

Myös liikenteessä voi joskus olla tarve kiittää, herättää huomiota tai moittia, jolloin perusviestintää täydennetään ääni-, valo- ja käsimerkeillä.

”Jos liikenteessä kiittää toista tämän toiminnasta esimerkiksi hymyilemällä tai kättä heilauttamalla, rohkaisee samalla jatkamaan tätä huomioon ottavaa käytöstä myös jatkossa”, toteaa Kaistinen.

Liikenneturvan kyselyssä* lähes yhdeksän kymmenestä vastaajasta (87 %) arvioikin, että kiitoksen ja kehujen saaminen liikenteessä kannustaa vastaavaan toimintaan myös jatkossa.

”Omalla toiminnalla voi siis vaikuttaa siihen, kuinka turvallinen ja mukava ilmapiiri lähiympäristössä on. Voi esimerkiksi heilauttaa kättä autoilijalle, joka antaa tilaa kaistaa vaihtaessa”, kannustaa Kaistinen.

Mitäpä jos kokeilisit tätä tai jotain muuta uutta tapaa ainakin 30 päivän ajan? Ota #liikenteentapahaaste vastaan täällä ja laita hyvä kiertämään.

Katso video: Tapoja voi muuttaa

 

 

#liikenteentapahaaste #näeihminen

Liikenneturvan uusi kampanja Näe ihminen liikenteessä haastaa liikennekulttuurin parantamiseen keinoilla, jotka lähtevät yksilöstä itsestään. Kun muutamme yksittäisiä vuorovaikutustilanteita myönteisemmiksi, parannamme koko liikennekulttuuria osa kerrallaan.

*Tutkimuksen toteutti toukokuussa 2016 Liikenneturvan toimeksiannosta TNS Gallup Oy internetpaneeli GallupForumissa. Kaikkiaan kyselyssä haastateltiin 1027 henkilöä, joista autoilevia oli 818 eli 79 prosenttia.

Liikenneturvan asiantuntijat tavoitat myös medianumeromme kautta: soita 020 7282 320 (arkisin klo 8.15-16.00), niin viestintämme ohjaa sinut sopivan asiantuntijan luo.

Tagit: 
kampanja