Liikennevinkki
Kävely ja pyöräily

Koulun aloittava oleva lapsi on monen uuden äärellä. Kun koulumatka on harjoiteltu kunnolla etukäteen, vähenee ensimmäisistä koulupäivistä ainakin yksi jännityksen aihe. Jos koulumatkaa ei ole vielä harjoiteltu, on reittiin tutustuminen syytä pian aloittaa.

”Harjoittelulla pyritään siihen, että lapsella on koulureitti hallussa ja hän osaa turvalliset toimintatavat. Vanhemman tehtävänä on suunnitella turvallisin reitti koulun ja kodin välillä. Kun perusasiat on yhdessä harjoiteltu, kannattaa antaa lapsen toimia myös itsenäisesti ja katsoa, miten hän toimii, kun paikalla on muita tai liikennetilanteet poikkeavat opetellusta rutiinista”, kertaa Liikenneturvan suunnittelija Antero Lammi.

Koulumatkan yhteisestä harjoittelusta on myös se etu, että reitin lisäksi mieleen jäävät myös oikeat tavat toimia liikenteessä – juuri lapsen päivittäisen reitin varrella.

”Lapsi muistaa toimintaohjeet parhaiten, kun ne yhdistyvät tiettyyn paikkaan ja tilanteeseen. Hyvästä ennakkoharjoittelusta huolimatta kannattaa kuitenkin silloin tällöin varmistaa, että lapsella on ohjeet vielä mielessä ensimmäisten päivien jälkeenkin. Voi esimerkiksi lähteä lapsen seuraksi koulumatkalle ja seurata tämän toimimista. Myös koulukuulumisista jutellessa voisi myös kysäistä koulumatkan sujumisesta”, Lammi ehdottaa.

Koulumatka kehittää lapsen itsenäistä liikkumista

Koulumatka on lapselle tie itsenäiseen liikkumiseen. Koululaisen liikennetiedot ja -taidot karttuvat vähitellen kokemuksen myötä. Liikennetaitojakin lapsi oppii seuraamalla aikuisten esimerkkiä ja harjoittelemalla itse.

”Auton takapenkiltä ei liikennetaitoja opita samalla tavalla kuin itse liikenteessä kulkien. Koulumatkat ovat usein myös merkittävä osa lapsen päivittäistä ulkoilua ja liikuntaa. Puhumattakaan vireydestä ja keskittymiskyvystä, joiden on todettu olevan parempia silloin, kun koulumatka suoritetaan omin voimin ulkoillen”, Lammi perustelee.

Jos vanhemmat kokevat, että koulureitti on lapselle yksin kuljettavaksi liian vaikea, matkaa kannattaa sinnikkäästi harjoitella yhdessä. Lisäksi lasta voi saattaa kouluun kävellen silloin tällöin tai perustaa lähialueen lasten ja vanhempien kanssa kävelevä koulubussi.

Jos koulun ja kodin välinen matka on pitkä, voi lapsen päästää autosta ulos turvallisessa paikassa esimerkiksi kilometri ennen koulua. Kävelemällä kouluun edes osan matkaa, lapsi pääsee nauttimaan ulkoilun hyödyistä eikä koulun ympäristö ruuhkaudu autoliikenteestä.

”Kannattaa myös noteerata, että jalan ja pyörällä ei turvallisin koulureitti ole välttämättä sama. Jos esimerkiksi kolmasluokkalainen aloittaa koulumatkapyöräilyn, niin pyöräreitti on syytä kerrata yhdessä vanhempien kanssa pyöräillen”, Lammi muistuttaa.

Lisää vinkkejä lasten koulumatkoihin:

Pieni lapsi ei ilman vanhemman opastusta hoksaa kännykän käytön aiheuttamia riskejä liikenteessä – sovi lapsesi kanssa kännykkäsäännöistä.

Oletko kokeillut kävelevää koulubussia? Siinä lapset kävelevät kouluun yhden tai useamman aikuisen kanssa etukäteen sovituin reitein, aikatauluin ja pysäkein. Kuin kimppakyyti ilman autoilua. Lue lisää.

Liikenneturva edistää tieliikenteen turvallisuutta vaikuttamalla ihmisten liikennekäyttäytymiseen ja liikennekulttuuriin. Liikenneturva on valtakunnallinen liikenneturvallisuustyön keskusjärjestö, jolla on 58 jäsenyhteisöä. Toiminta ulottuu koko maahan 12 toimipisteen kautta. www.liikenneturva.fi

Tagit: 
lapset, koulumatka, turvallinen koulumatka