10.09.2014

Koulujen alusta lähtien Liikenneturva on kampanjoinut suojatieturvallisuuden edistämiseksi. Sinä teet suojatien –kampanjan korostaa jokaisen henkilökohtaista vastuuta ja keinoja parantaa liikenneturvallisuutta.

Liikenneturvan pisteessä oli esillä suojatieturvallisuus ja liikenteessä erottuminen. Liikenneturvan tuoreen Suomea ja Ruotsia vertailleen suojatiekyselyn tulokset puhuttivat. Ruotsi vei vertailussa vielä voiton.

Valistajan ruuhkaviikot

Syksyllä liikenneturvallisuusteemoja ovat mm. hirvet, heijastimet ja renkaat. Rovaniemellä kisattiinkin pienimuotoisen liikennevisan puitteissa jossa perheen pienimmille lahjoitettiin Lapin Kansan heijastinliivit turvaamaan kulkemista syksyn hämärässä ja pimeässä. Perheen aikuiset saivat tehtäväkseen etsiä kotoaan omaan käyttöönsä sopivat heijastimet. Heijastimen käyttöä lisätään omalla heijastinpäivällä, jota Liikenneturva vie eteenpäin kuntien, työpaikkojen ja eri yhteisöjen kautta.

Varsinainen liikenneviikko taas alkoi ajoneuvoturvallisuuden merkeissä. Alkuviikon rengasratsioilla nostettiin esille autojen kesärenkaiden kunto, liian moni autoilija ajaa syyssateiden aikaan huonokuntoisilla renkailla. Tänään tiistaina Lapin yliopistolla järjestetään koulumatkaturvallisuusseminaari. Seminaari on tarkoitettu kuntien koulutoimen henkilöstölle sekä kunnan kuljetuksista vastaaville henkilöille.

Keskiviikkona kaikki Rovaniemen kuusi- ja seitsemänvuotiaat on kutsuttu Ounashalliin turvaa tenaville tapahtumaan. Hallissa ja sen ympäristössä on tarjolla monia mielenkiintoisia pienten kulkijoiden turvallisuuteen liittyviä rasteja.

Torstaina esille nostetaan mopoturvallisuus. Mainio taikuutta ja tietoa tarjoava Puijon Paronin tappomopoesitys saapuu Korkalovaaran yläkoululle.

Perjantaina LähiTapiolan ja sen yhteistyökumppaneiden turvallisuuskiertueen tapahtumapaikka on Ranualla. Liikenneturva on mukana kiertueella kevyen liikenteen sääntöjen ja turvavöiden käytön edistämisen teemoilla.

Lauantaina ja sunnuntaina levätään ja ensi viikolla sama rumba jatkuu.

Kirjoittaja: Petri Niska