19.06.2014

"Nuorten Areena -tapahtuma oli mielenkiintoinen ja uusi tapa tuoda esille nuoria koskettavia ajankohtaisia asioita. Teema tässä tapahtumassa oli "Nuorten turvallisen elämän puolesta" ja paikalle saapuneet porilaiset sekä muut tapahtumavieraat saivat monipuolista tietoa tapahtuman näytteilleasettajilta sekä tietenkin tapahtuman panelistien kommenttien kautta tästä tärkeästä aiheesta”, kertoi Jukka Isotalo Suomen Lions-liitosta. Lions-liitto toimi Nuorten Areena -tapahtuman kokoajana. 

Tapahtumassa oli Suomen Lions-liiton ja MTV-uutisten ”Hyviä uutisia” -kampanjan ohella paikalla useita yhteistyökumppaneita, joita kaikkia yhdisti tahto tehdä hyvää nuorisomme hyvinvoinnin eteen. Ohjelmassa oli muun muassa Mopoautokilpailujen voittajien palkitseminen, SKEBA-kilpailun voittajan Justice Theoryn esiintyminen, Porin kaupungin puheenvuoro, sekä Kirsi Alm-Siiran vetämä paneelikeskustelu nuorten turvallisemman elämän puolesta.

Liikenneturvasta paikalla oli Tomi Rossi Jyväskylän toimipisteestä, Tapio Heiskanen Turun toimipisteestä ja Joanna Reipas Noormarkusta. Satakuntalainen Joanna oli Liikenneturvan avustajana ensimmäisessä kesätyössään suureksi hyödyksi sanavalmiudellaan ja paikallistuntemuksellaan.   

Liikenneturvan toimintapisteellä pääsi kokeilemaan turvavyön oikeaa kiinnitystä, sekä punnitsemaan oman törmäyspainonsa 50km/h tuntinopeudessa. Tehtävät oikein suorittaneille tarjottiin jyväskyläläisten tervehdyksenä porilaisille aitoa Pandan lakritsia.

Kirsi Alm-Siiran vetämässä paneelikeskustelussa pohdittiin mistä nuorten turvallisuus muodostuu. Keskustelussa oli mukana Tommi Tossavainen, Jaana Laitinen-Pesola, Sami Isoniemi, Anna Everi, Tarmo Raatikainen ja Tapio Heiskanen.

Tapahtumien välillä oli hyvä tutustua myös eri yhteistyökumppaneiden toimintaan ja tavoitteisiin. Monia uusia tuttavuuksia solmittiin ja tulevia yhteistyökuvioita pohdiskeltiin. Tapahtuman ote oli reippaan satakuntalainen. Vaikka taivas tummui ja hieman vettäkin ropisi, oli tapahtumassa letkeä yhdessä tekemisen meininki ja lavalla tapahtunut toiminta veti väkeä paikalle. Lions-club oli tuonut paikalle myös runsaan määrän ulkomaalaisia vieraita kansainvälisistä Lions-järjestöistä. Porin sateiseksi kallistunut sää ei heitä säikäyttänyt, vaan ohjelmaa seurattiin innokkaasti tulkkien välityksellä.


MTV3:n uutisankkuri Kirsi Alm-Siira pääsi (liikenne)turvallisen Tomi Rossin kainaloon.

Kaikki mukava loppuu aikanaan, näin myös Porin tapahtuma. Tapahtuma ei kuitenkaan jää ainutkertaiseksi, sillä Isotalolla on jo suunnitelmia ensi vuodelle ja Nuorten Areenan järjestämiselle Sotkamon Vuokatissa.

 

http://www.lions.fi/ajankohtaista/hyvalla_tuulella_porissa/

http://nuortenhyvaksi.fi/

Kirjoittaja: Tapio Heiskanen, kuvaaja Tomi Rossi